Luonnon amfiteatterissa

Mielessä velloo moniakin postausaiheita. Kuviakin tulee ryhmitelleeksi; tuota ja tuota voisi käyttää siihen juttuun, näitä taas toiseen aiheeseen.
Se, mikä pääsee "julkisuuteen", on toinen tarina.
Useimmiten luonnon suuren amfiteatterin ilmaisnäytökset voittavat mennen tullen. Luonnossa on nähtävää, koettavaa ja se antaa syviä elämyksiä. Ympäri vuorokauden, vuoden ja kaikkien vuodenaikojen.

Ajatellaanpa vaikka näitä tapauksia.

Tammikuussa tuli talvi, pakkanen saapui hämmästyttävän kovana, jopa 28 miinusastetta nähtiin meidänkin mittarissa. Tuli luntakin sen verran, että maailma valaistui hiukan. Kirkkaita kuutamoita ihailtiin.
Meren jää kantoi auton; jäätie avattiin. Hailuodon päätiellä liikenne vilkastui. Oli tulijaa ja menijää. "Lähdetäänpä käymään saarella!"

Tuuli kääntyi lounaaseen ja voimistui. Yhdessä yössä maisema muuttui.

Perjantaiaamu, 29.1.2016

Lauantaiaamu, 30.1.2016
Yön aikana merivesi nousi,vesi ilmaantui rannoille.

Lauantaina päivällä tuuli niin kovasti, että oli vaikeuksia pysyä pystyssä rannalla.
Näkymä oli tällainen.

Aika kammottavaa. Jäätä tuossa "avoveden" allakin tietysti on, mutta mitä muuta. Halkeamia? Railoja?

Nämä kuvat otettiin tältä rannalta.
Lauttarannassa tilanne oli sama; vettä tulvehti rannoille.
Jäätie jouduttiin sulkemaan jo perjantai-iltana.

Nyt on pientä pakkasta. Jään päälle tulvineet vedet ovat nekin saaneet jääkannen. Ohuen.

 Tuollahan se tien paikka olisi. Milloin sinne pääsee, se on eri asia.

Jäätien kunnossapito on valmiudessa.

Tilanne on tämä.

Mutta liikenne toimii. Lautta kulkee. Ei täällä motissa olla, ehei!

Näitä näkymiä voi matkailija nyt ihailla.

Ajelua meren jäällä

Hailuodon jäätie avattiin tammikuun puolen välin jälkeen. Perjantaina 22.tammikuuta lähdimme ylittämään merenlahtea mantereelle. Lautalla matka on 6,8km, mutta jäätie on pitempi. Nimittäin jäälle mennään pengertien tyvestä polemmilla puolin. Lautta sensijaan lähtee pengertien kärjestä. Ehkä kilometrin verran kertyy lisämatkaa.

Talven mittaan jäälle menoreittiä voidaan siirtääkin eri paikkaan. Esimerkiksi keväällä rantavesakosta lumi sulaa aikaisin ja tie menee huonoksi. Myös varsinainen jäätie voidaan vaihtaa eri kohtaan; jos jäälle nousee vettä, tulee railoja tms. Hailuotolainen yritys, Touhu-Palvelut, valvoo, huoltaa ja kunnostaa jäätietä vuosien kokemuksella ja ammattitaidolla.

Hailuodon Huikun rannasta lähdettäessä tien aukko on pitänyt raivata jääröykkiöistä; tapaninpäivänä meri viimeisen kerran sylki jäänsä maalle. Jäälle meno onkin sen vuoksi kuoppainen.

Meren keskivaiheilla meno on tasaisempaa. Oulunsalon puoli rannalla tien "tekijät" ovat puskeneet kovasti ja höylänneet jään pintaa. Lahti oli täynnä ahtautuneita lohkareita, jotka jäätyivät aloilleen. Melkoisesti loppumatkasta on "nimismiehen kiharaa", vai miksikä tuota sanoisi. Hyvin pääsee menemään!

Autolautan kyydissä matka-aika on noin 25 minuuttia. Jäätietä pääsee huomattavasti nopeampaa, vaikka jäällä on 50km:n nopeusrajoitus. Ei saa ohittaa eikä pysähtyä. Autojen etäisyys jonossa taisi olla 50m, ihan peräkkäin ei saa ajaa.

Vastaan tuleva liikenne ei ole ihan vieressä, sen reitti on vedetty melko etäälle.
Ja autolautta ajaa omassa uomassaan.

Otin useitakin videonpätkiä merimatkalla. Arvasin, että kun lataan youtubeen, että tulee tietty huomautus. "Videosi näyttää tärisevän, vakautetaanko?" Eipä sitä tärisemättömäksi saanut.
Eikä näkyvyyskään ollut mitenkään hyvä.

Hailuodon jäätie, joko avattu?

Either the ice road to Hailuoto has been opened? Tätä meiltä on kyselty jo marraskuusta alkaen.
Vastaus tässä.

Eipä ole jäälle menemistä.

Talvi on ollut hyvin hankala jäätien "tekemistä" ajatellen. Parhaiten jää vahvistuu, jos on pakkasta ja jäällä ei ole lunta.
Nyt lunta tuli vuodenvaihteen jälkeen todella paljon. Se eristää tehokkaasti; jää ei paksuunnu.

 Urakoitsija koettaa nopeuttaa jäätymistä auraamalla tien kohdan lumesta puhtaaksi. Nyt hirmuisen paksu lumikerros ei ollut poistettavissa niillä välineillä, joilla pystyi ulapalle menemään. Heikko jää ei ole kestänyt järeää kalustoa.

Kovat lounaistuulet ovat moneen kertaan nostaneet merivettä viime kuukausina, tuossakin kuvassa 16.2. vesi taisi olla 70-80 cm "plussalla". Senhän näkee silmilläkin, vesi velloo rantapajukoissa.

Nouseva vesi rikkoo jääkantta, tulee railoja, vesi purkautuu jäälle. Paikoin lumen alla on ollut 20-30 cm vettä ja sohjoa. Se on painavaa tavaraa. Talven vaihtelevissa säissä jää on muodostunut kerroksiksi; jäätä ja vettä vuorotellen. Kesto-ominaisuudet ovat heikot, teräsjäästä ei ole tietoakaan.

Joskus jäätie on ollut jo joulukuussa käytössä ja kestänyt pitkälle kevättalveen. Joinakin talvina tie on avattu helmikuussa ja suljettu parin viikon päästä. Talvet ovat niin erilaisia.

Viime viikon lauhat säät ja vesisade ohensivat merijään lumipeitteen lähes olemattomiin. Se mikä on jäljellä, on tosi kovaa ja rouhean epätasaista. Siitäkin on vaikea työstää pikkuautoilla ajettavaa.

Eikä jää paksune nollakelissä, ensi viikoksi on ennustettu useita lämpöasteita.

Mutta lautta kulkee. Autolautta Merisilta vatkaa jääkimpaleita uomassaan.

Liikenne on poikki yöaikaan kuutisen tuntia, aamulla lautta mennä paukuttaa salmen yli oli pakkanen mikä tahansa. Se pitää itse väylänsä sulana, pyörittää jäämassaa edestakaisin.

Pienen hetken peräpuolella kuohuu "avovesi", pian lohkareen täyttävät taas uoman. Lauttamatkan äänimaailmaan sekoittuvat dieselmoottorin nopeafrekvenssinen rupatus, jäitten pauke kylkiin ja etuvisiiriin, sohjon kahina, sekä alati viuhuva tuuli.


Kauempana valtamerialus puskeutuu murtajan avaamassa uomassa kohti Oulua.

Meriliikennettä on!

Autolautta liikennöi läpi talven, vaikka jäätie saataisiinkin avatuksi. Raskas liikenne; bussivuorot, puutavara- ja maansiirtokuljetukset yms pysyvät lauttamatkustajina.

Meri ei ole kauan "kohallaan"...

aina se nousee tai laskee.
Näin kertoivat vanhat luotolaiset Samuli Paulaharjulle viime vuosisadan alussa. Tieto pitää yhä paikkansa. Meriveden kokonaisvaihtelu on näillä Perämeren vesillä yli 3 metriä. Se on paljon varsinkin matalilla rannoilla. Ranta siirtyilee; nousevat ja laskevat vesimassat jyrsivät rantaviivaa. Aallokko vatkaa hiekkaa ja kiviä edestakaisin.

Muutamana aamuna olimme Ouluun menossa. Pimeässä ei juuri tienvierustoja nähnyt, mutta jotakin tummaa siellä näytti häivähtävän.

Paluumatkalla Oulunsalossa sen jo havaitsi; meri pyrkii maalle.

Vettä täynnä metsät ja tienvarsipusikot.

Lautalle ajaessakin sen huomasi; noustiin "ylämäkeen" vesille.

Kotona lähdin heti rannalle. Eipä sinne päässyt; meri tuli rantatiellä vastaan.
Sitäpaitsi tuuli lounaasta sillä vimmalla, ettei merelle kärsinyt katsella. Pientä terävää raetta tuikki silmiin. Eikä siellä mitään näkynytkään. Taivas ja horisontti samaa harmautta.