Translate

lauantai 23. tammikuuta 2016

Ajelua meren jäällä

Hailuodon jäätie avattiin tammikuun puolen välin jälkeen. Perjantaina 22.tammikuuta lähdimme ylittämään merenlahtea mantereelle. Lautalla matka on 6,8km, mutta jäätie on pitempi. Nimittäin jäälle mennään pengertien tyvestä polemmilla puolin. Lautta sensijaan lähtee pengertien kärjestä. Ehkä kilometrin verran kertyy lisämatkaa.

Talven mittaan jäälle menoreittiä voidaan siirtääkin eri paikkaan. Esimerkiksi keväällä rantavesakosta lumi sulaa aikaisin ja tie menee huonoksi. Myös varsinainen jäätie voidaan vaihtaa eri kohtaan; jos jäälle nousee vettä, tulee railoja tms. Hailuotolainen yritys, Touhu-Palvelut, valvoo, huoltaa ja kunnostaa jäätietä vuosien kokemuksella ja ammattitaidolla.

Hailuodon Huikun rannasta lähdettäessä tien aukko on pitänyt raivata jääröykkiöistä; tapaninpäivänä meri viimeisen kerran sylki jäänsä maalle. Jäälle meno onkin sen vuoksi kuoppainen.

Meren keskivaiheilla meno on tasaisempaa. Oulunsalon puoli rannalla tien "tekijät" ovat puskeneet kovasti ja höylänneet jään pintaa. Lahti oli täynnä ahtautuneita lohkareita, jotka jäätyivät aloilleen. Melkoisesti loppumatkasta on "nimismiehen kiharaa", vai miksikä tuota sanoisi. Hyvin pääsee menemään!

Autolautan kyydissä matka-aika on noin 25 minuuttia. Jäätietä pääsee huomattavasti nopeampaa, vaikka jäällä on 50km:n nopeusrajoitus. Ei saa ohittaa eikä pysähtyä. Autojen etäisyys jonossa taisi olla 50m, ihan peräkkäin ei saa ajaa.

Vastaan tuleva liikenne ei ole ihan vieressä, sen reitti on vedetty melko etäälle.
Ja autolautta ajaa omassa uomassaan.





Otin useitakin videonpätkiä merimatkalla. Arvasin, että kun lataan youtubeen, että tulee tietty huomautus. "Videosi näyttää tärisevän, vakautetaanko?" Eipä sitä tärisemättömäksi saanut.
Eikä näkyvyyskään ollut mitenkään hyvä.

4 kommenttia:

  1. Itse kammoan jäällä liikkumista, pelkään jään hajoamista.

    VastaaPoista
  2. Jäätie vaikuttaa turvalliselta. Autoja menee ja tulee virtanaan. Lauantai-iltana täällä oli todella kirkas kuutamo. Seikkailimme pitkään ulkona; metsissä ja rannoilla. Mieheni ehdotti, kävellään meren jäätä kotiin. -Mua rupesi kammottamaan, vaikka kalastajat liikkuvat autoillakin tässä edustalla....Metsäpolkua palailtiin.

    VastaaPoista
  3. Monesti olen tuollatiellä ajellut. Kumma kyllä minua jäätie pelottaa, vaikka muuten tykkään olla merellä. Aina ajettaessa pidin ikkunoita auki ja turvavöitä irti, olin penskana kuullut että se on turvallisemman tuntuista. Ei kai sentään! Aamulla facessa oli ystävän laittama upea kuva jäätieltä ja kuutamosta. Siellä hän kiiruhti töihin kaupunkiin vanhasta pappilasta.

    VastaaPoista
  4. No niin. Nyt rupesi tulemaan jäätielle vettä, pursuaa korkeista "röyseistä", myrskyn kasaamista jääkasoista. Jäätie suljettiin perjantai-iltana noin kolo 20. Ennustetaan meriveden nousevan huomisaamuun mennessä yli metrin! Riitta

    VastaaPoista