Taitetaan talven selkää

Jokohan tuo paukahti poikki, talven selkä. Pauke ainakin kuuluu; pakkanen.
Vanhan kansan tiedon mukaan Paavali on puoli talvea, eli 25. tammikuuta ollaan nautittu/kärsitty talvesta puolet.

Päivä on jo jatkunut, Hailuodossa valoisa aika lisääntynyt noin puolitoista tuntia. Lyhimmät päivät täällä olivat noin 3 ja puoli tuntia, nyt jo yli 5 tuntia.

Näihin aikoihin ihmissilmä hakee valoa maisemasta.

Luonnossa kulkija etsii valoa kuusen huurteisista neulasista ja lumisista koivunoksista.

Keskitalven punertava tai kalpea hehku valaisee ihmisen ja eläimen polkuja.

Jäätynyttä on. Heti joulun jälkeen alkoivat pakkaset, ja yhä näyttää kiristyvän. Huurteessa kaikki, vaikka lunta on vähän.

Kesän muistoja näkyy vain vähän. Joutsenen sulkia tuli mereltä jo syksyllä korkean veden tuomana. Pitkän syksyn ne lepattivat tuulessa matalassa vesakossa; kesä liputti jäähyväisiään. Talven tullen sulat ja pehmeät untuvahöyhenet huurtuivat ja kohmettuivat. Lakkasivat lennostaan.

Kun auringon säteet yltävät korkeammalle, ihminen herää kuin mennikäinen luolassaan. Näen valoa!

Hämärän samentamilla talvisilmillään ihminen tihrustaa salusiinin raosta. Saattaapa jopa avata verhot; katso tänne, aurinko!

Jos uskaltautuu ulos, siellä sen näkee. Aurinko yltää jo koivuvanhuksen lohkeilevaan tyveen.

Ja tie etelään! Sieltä tulee se. Kesä.

Mutta monta puuta on vielä heitettävä uuniin, ennenkuin on kesä. Puolikuu. Tammikuu puolessa.