Arkistojen viileydessä

Helteisimpinä päivinä ei huvittanut oleilla ulkosalla. Etelän puoleinen piha hehkui hirveää kuumuutta; ikkunan pielessä mittari löi täyttä, ja asteikkoa siinä on kuitenkin +50 asti.

Tuntui mukavalta olla sisällä ja tutkia arkistoja netissä. Kyllähän sielläkin hiki tuli, mutta eri syistä.

Tutkin äitini sukua, Pielaveden Lampaanjärven Kokkosia. Aluillaan on toinen osa sukuromaanista; ensimmäisen osan käsikirjoitus, "Aqvilina", on nuoremman polven luettavana. Saa nähdä onko siinä heidän mielestään mitään tolkkua.

Esivanhempani Aqvilina ja Henrik menivät naimisiin lokakuussa 1871 ja nuori miniä sai anopikseen Reginan, Rikin, tai Riki-Räppänän. Tällainen korkonimien perimätieto on esiäidistäni ja viittaa ylenmääräiseen puheliaisuuteen. Moni sukulainen on puolustellut suulauttaan, että se on varmaan Reginalta periytynyt. Taidan itsekin olla osallinen tuosta perimästä.

Siis tutkimaan arkistoja Pielavedeltä, Iisalmesta, Maaningalta ja Lapinlahdelta; sillä alueella asustivat. Kirkonkirjoja on digiversioina, samoin sanomalehtiä. Se on erinomainen apu sukututkijalle.

Katselin rippikirjoja, vihittyjä, kastettuja, kuolleitakin. Koetin bongata puuttuvia tietoja. Jotakin löytyikin, mutta sivusilmällä seurailin 1800-luvun yhteiskunnan arvoja ja normeja.

En ole mikään erityinen feministi, mutta hikeä pukkasi tällaiset kirkonkirjojen merkinnät. Ja vaikka noissa leikkeissä "esiintyvät" ihmiset ovat minulle täysin tuntemattomia, niin turvattomien aikuisten ja lasten elämä liikauttaa sydäntä. Yli sata vuotta sitten elivät ikämääränsä; lyhyen tai pitkän.

Syntyneiden ja kastettujen luettelosta:
Että Albert oli äpärälapsi, se merkittiin oikein kirkonkirjoihin. Albert oli omaan syntymäänsä täysin syytön ja muutoinkin viaton pienokainen. Kuitenkin ajan tavan mukaan häneen lyötiin häpeämerkki heti ensimmäisinä elinpäivinään.
Merkintätapa oli tietenkin senaikaisessa kirkkolaissa määritelty, mutta nykyihmisen silmiin ja korviin se kolahtaa ikävästi. Hyvin häpeällinen se oli äidille ja osansa sai myös lapsi kun rupesi ihmisten puheita ymmärtämään.
Käsikirjassa oli tuolloin kaava, millä tavalla tällaista äitiä ripitettiin julkisesti sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen seurakunnan edessä. "....Tämä ihminen langennut saastaisuuteen...salavuoteudessa siittänyt ja synnytäänyt lapsen...pitäisi ulos syöstämän..." Kovia sanoja.
Ja Albertin äidin merkitään olevan "löysä vaimo". Entä isä? Ei mainita. Varmaan täydessä kunniassa ja hyvässä maineessa...

Pitkään tuijotin tuota alimmaista nimeä; eikö kirjuri osannut kirjoittaa Kristian? Sitä mitä ilmeisimmin tarkoitettiin, vaikka maalais-ihmisen kieli ei oikein taipunut sen lausumiseen.

Ja Evaldin kummiksi ilmoitetaan "lois, loinen". Tällä nimityksellä merkittiin sellaisia, joilla ei ollut omaa asuntoa; asuivat toisten kamareissa ja pirttien nurkissa. Ehkä jollakin tavalla maksoivat "vuokraa" asumisestaan.

Tämä on huippu! Jonkun toisen kastetun kohdalla pappi tai muu kirjuri oli kyllä osannut kirjoitta Ferdinand. Mutta kun on piikatytön äpärälapsi, niin pistetäänpä just niinkuin äitiparka hätäännyksissään ja tietämättömyyttään sanoi. Ja kuitenkin pappi oli vetäissyt kastetapahtuman todisteeksi oman ruotsinkielisen nimensä, hienosti koukeroineen ja heittomerkkeineen.

Varsinainen hiki nousi pintaan tässä kohden...

Rupesin sanomalehtien digiarkistosta hakemaan "Kokkonen"-hakusanalla, että saisin selvyyttä Pielaveden kirkonkirjan epäselvään merkintään erään kuolemantapauksen yhteydessä.

Ja löytyi, noin kymmenestä lehdestä 1880 vuodelta. Järkyttävä onnettomuus.

Kauhea tapaus. Tavailin koukeroista fraktuuraa.

Siis tässä iso-iso-isäni nuorempi veli Kusti Kokkonen ja naapurinsa ja ystävänsä Taavetti Hiltunen tavoittelevat ampua "kesyjä teeriä" Katajamäen koivikosta, kekrinä, pyhäinpäivänä. Teeriä he eivät saa, mutta Hiltusen talon pihalla ryhtyvät kokeilemaan pyssyjään. Tapahtuu että Kokkosen pyssy laukeaakin vahingossa ja "halkaisee sydämen" Hiltuselta.

Mitenhän tuollaisen tapahtuman kestää, lopun eliniän se varmaan kalvaa mieltä. Varmaan tapaus kuohutti myös veljen perhettä; Hansia ja Reginaa ja nuorta paria Aqvilinaa ja Henrikiä. Koko seudulle riitti pohtimista vuosikausiksi. Kusti Kokkosen myöhemmistä vaiheista löysin tietoja sen verran, että hän muutti vanhimman poikansa perheen mukana Lapinlahden Mikkajärvelle tammikuussa 1900.

Kiinnitti huomion myös se, että Kusti Kokkosen emäntä oli Hiltunen tyttönimeltään. Kun taas kirkonkirjoja selasin, totesin, että hän oli tämän ammutuksi tulleen sisar. Sukulaisia olivat. Vaimonsa veljen ampui kuoliaaksi vahingossa.

 Lisäksi paljastui että Hiltusen vaimo oli tapahtuman aikaan toisella kuulla raskaana; synnytti leskenä pojan seuraavana kesänä.

Korutonta kertomaa. Ankaraa oli elämä.