"Kyllä teillä on kova työ tämän pihan kanssa, ennenkuin..."

Näin arvioi muuan pihaan poikennut tuttava, kun ensi kertaa tuossa pihan laidassa seisoskeli. Olimme juuri muuttaneet taloon kesällä 2014.

Mehän sitten kahdestaan jaarittelemaan, mitä mahtoi tarkoittaa.
Varmaan sitä, että kova homma on ennenkuin piha on vatupassin tarkkuudella vaaterissa, kivet ja kannot poistettu, ruokamulta levitetty ja nurmikko laitettu. Niin varmaan, ja istutukset riveinä ja ryhminä; erilaisia ruusuja ja muita ihania kukkakasveja. Ja niin edelleen; sellaisiahan ne oikeat pihat ovat.
Tuo kaikki tiedettiin, mutta tehtiin toisin. Tai oikeastaan ei tehty mitään; annetaan saariston luonnonpihan olla sellaisenaan. Kulkuväyliltä ja etupihalta on heinikkoa niitetty punkkivaaran vuoksi. Joitakin lahoja kantoja poistettu.

Eikö nämä ole muka kauniita Kaksi kantoa päivänkakkaroilla kuorrutettuina.

Entä nämä? Siniset ja valkoiset; ihanaa ja herkkää. Aamuauringossa voi kuulla niitten helisevän.

Ja tässä; hieno luonnonasetelma; laho harmaa silta ojan yli, ailakkipuska kannon vieressä.

Tässä talossa on ennen asunut työteliäs emäntä; hänen jäljiltään on pihalla muutamia perennoja. Osa tosin ilmeisesti omalta paikaltaan karanneena, kuten tämä sininen sievä kukka.

Edellinen lienee lähellä alkuperäistä paikkaansa porraspielessä, mutta tuo toinen on vaeltanut talon taakse vanhan navetan nurkalle nokkospusikon viereen. Rouheaa kontrastia.

Unikot, ruusut ja pionit; kyllähän ne jaloja ovat! Ymmärrän kyllä.

Isäntä sen sijaan ymmärtää hyötyviljelyn päälle; ensimmäiseksi istutti omenapuita. Pihassa oli ennestään ihastuttava suuri omenapuu; sitä on koetettu vaalia, ja melkoisella menestyksellä.

Pienetkin omenapuut ovat jo tuottaneet satoa.

Tässä Norrland, jalostanut Lassilan puutarha Tyrnävältä. Mainio pohjoisessa menestyvä omenapuu.

Kun muuttotohina hiukan hellitti, havaittiin, että talon takana oli (ollut) pienet peltosarat. "Löydettiin" myös muutama marjapensas ja komea vadelmapöheikkö.
Nämä peltosarat ovat muodostuneet isännä harrastuksen (ja päännouseman) kohteiksi. Ei liene sitä neliömetriä, joss isäntä ei olisi möyrinyt. Nyt, muutamien vuosien kuluttua, saroilla on useita kymmeniä marjapensaita ja tietenkin tyrniä.

Ruotsalaiset tyrnijalosteet Eva ja Otto, Evalla merkilliset pitkulaiset marjat, melko isoja jo. Kasteltu on, kuiva oli kesäkuu.

Ja tässä Raisa, venäläinen alkuperältään.

Marjapensaiden väleistä nurmikko leikataan lyhyeksi, mutta silloin tällöin näkyy jäävän "säälistä" apilaketoa kukkimaan. Kimalaisten ruokaa.
Kun puutarhassa käyskellään, aina tässä kohden käydään se keskustelu.
- Ajatteles, jos olisi mehiläisiä!

Parikymmentä vuotta meillä harrrastettiin mehiläishoitoa, tämän vuosituhannen ensivuosiin asti. Toisinaan vieläkin riipaisee, mutta sitten todetaan, että pitäisi hankkia kaikki, lingot, laatikot, kehät jne, jne.
(" Hyvä mehiläispesä saattoi tuottaa 100kg hunajaa, sellaisessa pesässä oli lopulta 6-7 kerrosta. Kun helteisenä päivänä suojavarusteissaan punnerteli sitä ylintä 20kg:n laatikkoa alas, niin huhhuh! Mutta olinhan silloin yli 15 vuotta nuorempi. Ei kai siihen vanha ukko enää pystyisi...")


Kyllähän pienimuotoisessakin puutarhaviljelyssä on vastuksia; kuivuus, talven olosuhteet esimerkiksi.
Viime talvena käytiin epätoivoinen taistelu jäniksiä vastaan; kaikki seutukunnan pupujussit näyttivät kerääntyneen meidän vattumaalle. Ruvettiin kaatamaan pienia haapoja pellon reunasta. No, jänikset kuorivat ne sitä jälkeä kuin nurin saatiin. Mutta söivät myös vatut.
Isäntä on suunnitellut verkkoaitaa vattumaan ympärille; jänikset osallistuivat hankkeeseen sillä tavalla, että kuorivat aitatolpat itse!

Tästä tarinasta kai käy selväksi, ettei meitä kiinnosta pihanurmikko, vaan ihan muut asiat...