Translate

perjantai 28. elokuuta 2015

Last Wednesday, Finland came a halt in the afternoon...

Keihäsfinaali! MM-kisat Pekingissä. Koko Suomi pysähtyi. Jämähdettiin jännittämään.
Javelin Throw World cup Finals in Beijing.

Että miten käy Teron ja Antin. Pitkämäen ja Ruuskasen? Se kiihotti suomalaisia.

 Olemme urheilukansaa, varsinkin kiinnostaa ne lajit, joissa suomalaisilla on menestystä. Viime vuosina mitalit ja menestys ovat olleet keihään varassa.

Mekin koetimme varustautua olemaan ajan hermolla.
Vaikeuksia oli. Myöhäinen kesä kypsytti herukkasadon juuri keihäsfinaalin viikoksi. Haasteellinen yhteensattuma; meille paukahti pakkotyö päälle metsätorpalla. Marjat on kerättävä.

Etsimme, onko meillä radioita, nimenomaan vastaanottimia. Nehän ovat katoava luonnonvara nykyään. Muutama rätisevä-ääninen radio löytyi. Kuuluisiko tuosta Kiinasta asti, sitä epäilimme.

Torpalla tehtiin viritelmiä.

Jos sataa, täytyy olla sisällä h-hetkellä, se otettiin huomioon. Yksi radio laitettiin takan päälle. Antenni oli tosin katkennut ja hukassa. Korotettiin halstari antennin virkaan, uunin peltiin tuettuna se pysyi paikallaan. Toimitti tietoa Kiinasta.
(Aluksi ajattelin, että rajaan kuvasta kaiken romun jota takan päällä säilytetään ja pois kaiken turhan seinäpinnan. Jätin kuitenkin tuon peilin näkyviin. Se on tahatonta komiikkaa; eukko tohkeissaan bloggerina!)

Päivä oli kuitenkin poutainen; poimintaurakka odotti ulkona. Sinne oli saatava myös mediaa.
Toinen pikkuradio pensaan juurelle!

Metsätorpan viljelykset on aidattu alhaalta ylös (jänikset, porot, hirvet). Ajattelimme että verkkoaita muodostaa valtaisen antennihäkin. Kumma jos ei kuulu! Yhdistimme radion antennin rautalangalla aitaan. Vähän pyrki kähisemään välillä, ääni puuroutui ja muuttui epäselväksi. Siirreltiin paikasta toiseen....
Nostettiin välillä pölkkyjen päälle; lähikuva teknisestä innovaatiosta.

Kivi antoi hyvän kaikupohjan! Pronssia tuli!


Kuuma ja kova päivä oli meilläkin! Helleraja ylitettiin ja lähes vakiomäärä ämpäreitä täyttyi. Tosin meidän "kilpailu" päättyi tavallaan keskeytykseen, kalkkiviivoilla. Päivä oli kuuma iltaan asti. Metsän keskellä ei tuntunut ilman liikahdustakaan. Tyyntä ja paahtavaa, ilta ei viilentynyt. Kun aurinko aleni kuusenlatvojen taakse, pensaista alkoi kohota jotakin pientä hyttystä, polttavaa ja purevaa. Lopetettiin "pakkotyö" hiukan aiottua aiemmin.

Mustaherukan poiminta meidän systeemillämme on melko hidasta. Koska marjoja ei mehusteta, vaan pakastetaan, on marjasaalis perattava poimiessa. Pois roskat, pilaantuneet ja muut jotka ei syötäviksi kelpaa.

Mukava oli kovan päivän jälkeen purjehtia kotiin...

Myös Suomen mitalitili avattiin MM-kisoissa! Mekin olimme hengessä mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti