Translate

maanantai 28. tammikuuta 2019

Pakkasta, pakkasta


Kylläpä äityikin kylmäksi tammikuu. Kylmää ja kaunista; selkeä sinitaivas, aurinko ja huurteiset puut.- Ja meren rannalla näkymätön pureva viima.

Aurinko nousee ja säteilee joskus hetken loistavien halojen ympäröimänä.




Kesän heinät jäätyneinä, mutta jänikset sulana.


Pakkas-aamuna ihminen kurkistelee ikkunoista. Aurinko on jo noussut. Tähystäjä-kuusi sen ilmaisee.

Pakkasmittareita kaksin kappalein ikkunan pielessä; sisällä ja ulkona. Hiukan eri lukemia näyttävät. Takapihan halkopino kuuluu sekin pakkasen aiheisiin.


Puita uuniin! Kun ei ole koko talvena tullut pidetyksi takassa tulta, vähän oli kylmennyt hormi. Pientä houkuttelua vaati vetopuoli.


Isot puut seisovat jylhinä pakkasessa; minne katosi kuusen ihana vihreä? Lehtikuusen latvassa huurre valaisee pihaa.

Selkeä pakkaspäivä taitaa olla suomalaisen ihannesää. Silloin herää katsomaan kotimaan talvista kauneutta. Kaikki jäässä, mutta elossa, valmiina kevääseen.- Silti pihan ja puutarhan istutuksia katselee huolestuneena; miten selviävät talvesta?


Lintopönttö sembramännyn jäisessä sylissä.


Marjapensaat ja omenapuut. Verkko estää jänisten pääsyn, mutta pakkasta se ei pidä.

 Hei, kierteleekö joku jyrsijä vanhaa omenapuuta? - Ei sentään, kärppä on tainnut mennä; se ei puita tuhoa.



Kukkalaatikot! Salkoruusu ja neilikka! Mitä nousee keväällä? Nouseeko?

Kaikki huurteessa. Kärrynpyörä, airot ja tikkaat. Nämä kyllä kestää pakkasta.

"Säälittävimmältä" pakkasella näyttävät pienet jäiset oksat, koivun ja pajun. Että kesäksi noista pitäisi silmujen aukoa vihreitä lehtiä. Se on pohjoisen luonnon ihmeitä.

4 kommenttia:

  1. Kauniita pakkaskuvia. Kyllä tuota pakkasta on piisannutkin viime aikoina. Kovasti on tullut takkaa/leivinuunia lämmitettyä näillä keleillä. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kesällä unohtaa, kuinka kaunis on talvi,ja kevään vihreys yllättää sekin.

      Poista
  3. Pakkanen kaunistaa risupensaatkin. Ihanaa saada elää talvikin noin kauniin ja puhtaan luonnon keskellä. Tunnelma on huikea.

    VastaaPoista