Vaikka joulusta on vasta muutama viikko, päivä on nyt jo noin tunnin pitempi kuin joulun alla oli.
Ihmismieli rupeaa odottamaan kevättä ikäänkuin se olisi jo lähellä.
Kirkkaina päivinä auringonvalo leikittelee hetken maantien penkalla ja rannan jääröykkiöissä.
Mutta välillä tulee harmaita päiviä ja värit katoavat. Lunta tuiskuttaa. Pihan kalusteet ja koristeet peittyvät hankeen.
Jänikset liikkuvat uudella lumella; osaavat "pistää nelivedon päälle", eli levittää käpälänsä. Paremmin pysyvät hangella.
Luonto taivuttaa selkänsä nöyrästi talven edessä.
Ja taas välillä pilvet väistyvät auringon edestä.
Eikö tässä ole jo kevään enteitä, valoisat pilvenhattarat?
Tammikuun 12. päivä valoa riitti; se ylettyi rantamännyn latvukseen, valaisi rantatien ja hehkui rannan ruovikon läpi.
Jäällä ei olut tietoakaan pehmeästä hangesta; täällä jäniskin pistelisi ihan kesärenkailla eikä jälkeäkään jäisi. Kova tuuli oli muotoillut jäälakeuden ihmeelliseen grafiikkaan.
Mikähän näistä on useimman auringonkierron nähnyt; suuret pihapuut, nuottatupa vai vene? Siinäpä se!
Mutta aurinko on kuitenkin vanhin!
"Paistaos, armahin aurinko!"
Oi, kevättä minäkin jo ilmasta aistin. Onneksi aurinko paistaa ja saa hangen hohtamaan, niin että jaksamme odottaa.
VastaaPoistaUpeita lumikuvia ! Maaseudulla suurimman osan elämääni asuneena olen usein miettinyt, kuinka suurissa kaupungeissa ja asutuskeskuksissa asuvat eivät pääse tai osaa nauttia kauniista koskemattomasta lumesta. Kuinka monenmuotoisia kuvioita ja kauniita näkymiä se muodostaakaan, tietenkin tuulet ja auringonvalo tuovat siihen oman lisänsä. Ja sekin vielä että että kuvaajalla on silmää havaita nuo kaikki ihanuudet ja jakaa ne muille iloksi. Kiitos siitä !
VastaaPoistaMonta tuiskua, räntäsadetta ja sumuista päivää on vielä ennen kevättä. Lisääntyvä valo virkistää mieltä; sydäntalvella me kaikki olemme "auringonpalvojia".
VastaaPoista