Härkäviikot ja reikäleivät

Sydäntalvea eletään. "Paha Nuutti" vei joulun. Oikeastaan Nuutinpäivä on vasta 13.1. Vanhemmassa ajanlaskussa se oli heti loppiaisen jälkeisenä päivänä 7.1.; eikä sinänsä mikään "paha" alkuperältään. Nimittäin ikivanhoissa kalentereissa se oli Tanskan kuninkaan Knut Pyhän kuolinpäivän muistona vuodelta 1131...!

Jokatapauksessa joulunaika on takanapäin. Herkkujen ylitarjonnasta on päästy normaaliin ruokakomentoon. Vanhaa aikaan se merkitsi, että oli ruvettava jyrsimään kovia reikäleipiä.

Härkäviikot taas viitannee talvikauden työmaihin; alkoivat metsätyöt ja vaikkapa lannanajot pelloille. Noissa töissä saatettiin muinoin käyttää härkiäkin.

Talvella on kaunista.

Me nykyaja ihmiset voimme ihailla talven jäistä kauneutta. Meillä ei tule syömisestä puutetta talvellakaan.

Vanhan ajan eläjille talvi oli kova ja jopa vaarallinen. Piti pysyä hengissä kylmän kauden ajan. Ihmisten ja eläinten syötävät oli hankittava kesän aikana. Tosin riista ja kalastus auttoivat ruokapuolessa. Katovuosina vilja loppui kesken talven.
Laskettiin, että tammikuussa elänten ruoka oli puoliksi ja ihmisten syötävistä sai olla vasta kolmasosa käytetty.

Wanha kansa laski vuoden neljänä jaksona, jokaisessa jaksossa oli 13 viikkoa. Keskitalvi oli 13.1. Sanottiin myös, että silloin oli talven napa, keskitalvi. Sitten ensimmäinen suvipäivä tuli 14.4. ja keskikesä 13.7. Kesän katsottiin päättyneen 14.10., se oli ensimmäinen talvipäivä.

Hailuodossa on asuttu satoja vuosia. Tiedetään, että jo 1300-luvulla täältä on veroja kerätty ja 1400-luvulta ovat peräisin ne puuveistokset, jotka ovat vieläkin kirkon eteisessä vitriineissä.

Sen ajan kansan elämä oli kovempaa kuin nykyisten. Maan viljeleminen hietikkoisilla ja merituulen muokkaamilla tiluksilla. Kalastus ja hylkeenpyynti myrskyävällä merellä ja jäiden iljanteisilla reunoilla.

 Talvinuottausta jään alta Vasken rannalla vanhaan aikaan. Hevonen mukana työssä jäällä.
Kuva Helvi Juolan kirjasta 'Runoja ja Tarinoita Santoselle'

Vaskenrannan talvisia kalastajia saaliineen 1940-luvulla.
Kuva Helvi Juolan kirjasta 'Runoja ja Tarinoita Santoselle'.

Kerrotaan, millä tavalla postia saarelle kuljetettiin Siikajoelta. Talvisydännä hevosella. Syksyisin ja keväisin varustauduttiin matkalle kelkan ja veneen kanssa. Ensin kelkalla ja vene kyydissä. Mutta jos tuli avovettä, vaihdettiin toisin päin, eli vene veteen ja kelkka veneeseen. Kohta taas vene jäälle ja kelkalla jtkettiin.  -Vaikeaa ja vaarallista.

Lisäksi meri nostelee pintaansa, työntää vettä jäälle, voi myöskin puskea jäätkin röykkiöiksi karikoille ja rannoille.

Monin paikoin on nytkin vaikea päästä jäälle. Yrittäisitkö tuosta hevosella vai kelkalla? Kauempana olisi veneellekin vettä.

Joinakin talvina merivesi ja tuuli liikuttelevat jäitä paljon, jäät ahtautuvat. Jäällä on hyvin epätasaista, eikä ahtojää ole niin kestävää kuin teräsjää.

Meren töitä. Näyttävät majoilta, jäisiä mökkejä! Hienonnäköistä, mutta vaarallista liikua. Jäät ovat todella painavia.

Nykyihminen voi ihailla luonnon jylhää ja talvista otetta; ei tarvitse henkensä kaupalla lähteä jäätä tai vellovaa vettä pitkin mantereelle. Lautta kulkee tasaisesti ja varmasti.
Rannalla hyytävässä tuulessä on kiitollinen, ettei ole pakko mennä jäälle. Pakkanen ja kova tuuli ovat tehokas hyydytyspari.

Voi ihailla talven kukkia.

Mutta jäällä tuulee aina!

Talven valoa.

Vasken vanhassa kalastajakylässä kulkiessa menneisyys kuitenkin muistuttaa, se hyppää esiin maatuvissa entisissä asuntopaikoissa ja autiotaloissa.
Miettii, miten menneet asujat kokivat talven viimat, miten he ponnistelivat kohti kevättä.

Ehkä joku kauan sitten katseli talvipäivän valjua aurinkoa tästä ikkunasta.

Paljon on muuttunut. Auringonkierto on silti ennallaan. Vieläkin iltarusko kuvastuu ikkunaan, ruskon katselijat ovat poissa. He ovat talvensa kestäneet.

Menneen emännän pitsiverho koristaa ikkunaa yhdessä jääkukkien kanssa.