Runoutta horsmasta, poetry Chamerion Angustifolium

Maitohorsma on komea kasvi.

Horsma kasvaa melkein missä vain; pihan reunoilla, metsän laidoissa, asuinpaikkojen ympärillä. Horsma verhoaa armeliaasti "menneitten majat", vanhat luhistuneet peltoladot ja kalasaunojen muinaiset kiukaanpohjat.
Kukat ovat komeat, ne avautuvat tertun alareunasta lähtien. Kesän kulumisen voi nähdä horsman kukista; kesä kiipeää horsman tikkaita ylös asti. Kun viimeinenkin kukka on aukaistu, ollaan kohta syksyssä.
Horsma ei ole mitenkään arvostettu. Tien pöly sumentaa sen kukat. Tuntuu, että sen hehkeä kauneus on "turhaa"; sitä ei kerätä maljakkoihin eikä istuteta puutarhoihin. Se levittää siemenensä tuulessa laajalle.

Kun yli vuosi sitten muutimme tälle rannalle, on riittänyt tavaroidet selvittelyä. Suuri työ on vasta alullaan, papereita lajitellaan; hävitettävien kasa kasvaa.
Löytyi vanhoja tekstejäni, tohtisiko noita runoudeksi ylentää? Tässä muutama videoituna.

Toinen horsmaruno on vain paperilla:

Pitäkää kiirettä
horsmat,
kiivetkää kesän portaat
latvaan asti.

Syksyn etujoukot ovat saapuneet;
usva kiiluu kauan ohran vihneissä
aamulla.


Tähän olisi tarvinnut syksyisen sumuisen aamun, kastepisarat ohravainiolla ja tietenkin horsmapuskan siinä pientarella. Jäi kuvaus ensi kesään.

Siemenet purkautuvat syksyllä. Sopivan kuivalla säällä valkoista villaa on ilma täynnä.

Horsman varsi seisoo pystyssä pitkälle talveen.
Loppuun laitan runon horsman syksystä, papereistani löytyneellä tekstillä on hyvinkin 30 vuotta ikää..