Hailuoto on "merestä noussut". maa nousee edelleen. Maan kohoaminen on jääkauden jälkiseurausta; mannerjään painama maa pyrkii rebaundiin, ponnahtaa takaisin.Useimmat rannat ovat matalia. Kuvassa Kääppäänkari Matikanniemen edustalla. Alhaisen veden aikana karille voi kävellä kuivin jaloin. Kun merivesi on ylhäällä, aallot pärskivät pajukon lomasta karin ylitse ja kuohuvat kivenlohkareissa. Ehkä lounaistuulten ja jään kuluttavat voimat aiheuttavat sen, ettei ruovikko kasva tämän matalan rannan alueella. Keväiset jäänlähdöt lanaavat kasvit juurineen irti. Jopa pajupuskia jää nostaa ja työntää risukasaksi kuivumaan.
Tämä kuva on otettu zoomaamalla Santosen pohjoisrannalta, laivaa siinä taidettiin varsinaisesti kuvata. Sankka läpipääsemätön ruovikko jatkuu satoja metrejä merelle. Ranta on suojassa rajuilta tuulilta. Jos pohjoisesta tuulee, merivesi laskee, eivätkä jäämassat pääse kellumaan rannalle. Jää ei ruoppaa näitä rantoja. Rehevä kaislikko kaatuu vuosi vuodelta niille sijoilleen ja maatuu siihen.
Vaikeaa on päästä rannalta "avoveteen".
Lauttarannasta kirkolle päin mennessä vilahtelee meri Vasken kohdilla. Lyhyet tienpätkät näyttävät kimaltavan veden ja hietikkorannan. Usein ohikulkiessa on tullut huokaistua; tuolla sitä avointa rantaa olisi. Hailuodon kunta on kaavoittanut ja myynyt Vasken alueelta asuntotontteja; mekin olemme nähneet siitä kertovan kyltin tienvarressa.
"Tontit ovat varmaan älyttömän kalliita", siihen arviointiin meidän haaveemme on aina pysähtynyt.
Tähän saakka pysähtynyt, se pitää tarkentaa.
Meinaa vähän uteliaisuus tulla, että mitä te siellä oikein puuhaatte ja haluttais melkein tulla katsomaan niitä teidän touhuja jos asuisitte vähänkään lähempänä. - Sitä tässä vaan ihmettelen että te uskalsitte vielä alkaa näin suuriin hommiin.
VastaaPoistaEikö yhtään pelotanut että voimat voi loppua kesken? - Mutta kaikesta huolimatta hyvää jatkoa kuitenkin ja hyvää terveyttä toivon teille molemmille...
Oletteko molemmat asuneet lapsena maalla ja tuliko tämä kaipuu ehkä sen vuoksi takasin maalle ja oliko tämä muutto ehkä vähän niinkuin paluu lapsuuden maisemiiin,siis vertauskuvalliseti, näin vanhemmalla iällä?
VastaaPoistaOsaat kyllä ilmaista asioita todella mielenkiintoisella tavalla. Kunhan jatkat vaan vielä ja asioita kertyy lisää niin suosittelisin ihan kirjan tekemistä.
VastaaPoistaTerveisiä sinne meiltä molemmilta!
Siis rupesi pikku hiljaa "tuntumaan", että pitää lähteä. Kun liikuimme paljon luonnossa, ja kaupungista piti aina lähteä. Eli ajettiin autolla ensin ja sitten metsään käppäilemään.
PoistaJa Hailuodossa on oma kiehtovuutensa, olemme esimerkiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana viettäneet paljon aikaa täällä. Jo joskus 90-luvulla etsimme lehti-ilmoituksella taloa tai maatilaa täältä.
Joku Hailuotoon veti! Kesytön luonto, suot, jäkäläkankaat, metsät ja kylätaajamat. Ja tietenkin meri, meri. Sen pauhu.
No maaltahan me olemme molemmat kotoisin, ja järven rantaa olemme pikkumukuloina kodin ikkunoista katselleet.
Itseäni olen määritellyt, että olen "metsä-suomalainen", luonnossa ihminen on kuin "pellossa". Ehkä ymmärrät tuon sanonnan, tarkoittaa että voi elää vapaana.