Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste water. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste water. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. joulukuuta 2015

Perämeri työnsi jäänsä rannalle.

Perämeri ei helposti alistu jääpeitteen alle. Ainakin kolmeen kertaan jo tänä syksynä se on työntänyt jääkantensa rannalle.
Joulunpyhien aikana kova lounaistuuli nostatti veden ja puhalsi jäitä ranta-alueille.
Näky on mykistävä, varsinkin talviauringon loisteessa.
Kylmä ja kova jääpinta hehkuu suloisissa pastelliväreissä ja syvänsinisenä.

Syksyn ensimmäiset jäät olivat ohutta liuskaa, mutta rannalle meri nekin toimitti.

Pakkaset puristelivat paksumpia lohkareita, nekin meri työnsi maalle.
Tuttu Vasken ranta, oudoksi muuttuneena.

Jäiden saartamaa Vasken rantaa. Männyn takana Hanhisen nokka, Iso matala. Auringonlaskusta vasemmalle häämöttää Siikajoen Karinkanta.
Kauempana kohisee avovesi, rantavedet taas uudessa jäässä.

Jääröykkiöistä olisi saanut "valoisampia" kuvia, jos olisi voinut mennä jäävallin toiselle puolen ja kuvata mereltä päin. Mutta jäät ovat liukkaita ja painavia, saattavat liikkua herkästi. Pitävät kammottavaa kolinaa vyöryessään alaspäin.

Tosi juhlallinen luonnon järjestämä muutos maisemassa!
Hailuodossa ei ole lunta kuin juuri sen verran, että näkee jäljistä, kuinka monet tämän rannan asukkaat ovat kulkeneet rannalla katselemassa mahtavaa näkymää.