Joko meri vaikeni?

Kun toukokuussa ensi kerran kävimme tällä rannalla, meri oli juuri sylkenyt viimeiset jäänsä rannalle. Siinähän sulakoot. Varmemmaksi vakuudeksi kova etelätuuli nosti vesiä ja tyrkkäsi jäävuoren rantakoivikkoon kuivahtamaan. Sinne kuihtui talvi.
Koko kesän meri on elänyt. Se on ilmoittautunut heti kun ulko-oven olen aamulla avannut; täällä ollaan, täältä tuulee. Kohinan suunnasta on voinut päätellä, mistäs nyt tuulee.

Oli myös autereisia helteisen päivän aamuja.

Päivien kimallusta.

Kuohuvia aaltoja.

Ja elokuun yössä superkuu.

Syyskuussa jo huomasi, kuinka auringonnousu "myöhästyi".

"Ruskea on rinta kaisliston..." Niihinkin päiviin piti tulla.

Syyslomalaiset kävivät tutustumassa Perämeren tuuleen.

Tuuli kovasti, satoi lunta. Vesi toi rannalle ruovikon; pienenä silppuna. Lahti peittyi sohjoon. Meren kohina kuului kaukaa.

Marraskuun ankeutta.

Joko meri vaikeni? Jossain tuolla on avovesi. Kovalla etelätuulella meri voisi vielä nostaa vetensä ja taistella jäätymistä vastaan.

Mutta aurinko ON, tänäänkin nousi, tosin vasta 9.25. Laski jo 14.43, päivän pituus reilu 5 tuntia.
Näin se menee, vuoden kierto. Yli määrän ei kesät kestä.