Esiäitejä ja historiaa

Pakkaspäivinä olen syventynyt äitini suvun vanhoihin aikoihin. Nämä Kokkoset, Pielaveden Lampaanjärveltä on nyt otettu tarkasteluun. Isäni sukua, Lapinlahden Ruotsalaisia, olen selvittänyt parin kirjan verran...

Serkkuni Esa Kokkosen joskus 1980-luvulla tekemän sukututkimuksen sivuilta luin, että äitini mummo oli nimeltään komeasti Aqvilina, jonka anoppi kauniisti Regina! Hienoja nimiä, millaisia naisia nämä olivat? Vähän on perimätietoa, Regina kuoli jo 1800-luvun puolella ja Agvilina 1934. Kummastakaan ei ole ainakaan minulla valokuvia. Jossakin voi ollakin, mutta kun jo nuorena jouduin "maata kiertävälle radalle", pois sukuni asumasijoilta Savosta tänne länsirannikolle, niin ei ole tietoa kuvista.
Reginasta on suvussa kerrottu, että oli kovin puhelias, käytettiin korkonimeä Riki-räppänä.
Aqvilinasta en muista kuulleeni mitään. Siispä on kaivauduttava yli sadan vuoden taakse, arkistoihin.

Tässä, esiäiti Aqvilina kolmas rivi alhaaltapäin, syntynyt 1848. Ylinnä isänsä, Staffan, syntynyt 1788, eli hän oli Aqvilinan syntyessä 60-vuotias. Äitiä ei taulussa näy, kuoli jo 1851. Ei näy myös Staffanin ensimmäistä vaimoa, hän kuoli 1837. Kaksi alinta tyttöä ovat Aqvilinan vanhemman velipuolen Peterin lapsia. Tässä sivulla ei näy enää vanhempia veli- ja sisarpuolia, ovat muuttaneet pois, rakentaneet oman taloutensa.(Minun lapsuuteni koulumatkan varrelta muistan kolme Pietilän suvun taloa, Kivipuro neljäs,Leppälahden takana Hotinniemi viides!)
Tämä on rippikirjan sivu, esiäitini ei näytä olleen erikoisen hyvä lukemaan tai muistamaan katekismuksen pääkappaleita, alemman rivin tytöt ovat terävämpiä kuin lähes samanikäinen tätinsä. Ehkäpä Aqvilinan kehitystä haittasi se, että hän jäi orvoksi äidistään 3-vuotiaana. Isä läheni vanhuutta, eli enää 10 vuotta.


Talossa oli paljon väkeä, peltoa, karjaa, kalaa nousi Onkivedestä, nuottaa vedettiin. Nälkää ei nähty.

Millaiseksi Aqvilinan nuoruus muotoutui. Kirkonkirjojen digiarkisto toi yllätyksen.

Haki muuttokirjaa till Uleåborg 1866, Ouluun. Mitä ihmettä! Kuinka Pohjois-Savon maalaiskylästä lähdettiin Ouluun, länsirannikolle? Ja orpotyttö oli 18-vuotias.

Samoista arkistoista löytyi jotakin vihjettä.

Perheestä oli aiemmin lähtenyt Ouluun kaksi vanhempaa poikaa; velipuolia, isän kaima Staffan ja nuorempi Jaffet. Mitähän he Oulussa tekivät? Juuri oli Oolannin sota vyörynyt ja polttanut Oulun rannat ja tervatynnyrit, "kun kolmella sadalla laivalla seilas engelsmanni Suomemme rannoilla". (Hyökkäys liittyi Krimin sotaan, joten ei mitään uutta valtapolitiikasta)

Joka tapauksessa Aqvilina tuli talvella 1866 Ouluun. Mielikuvitusta kiehtoo, miltä kaupunki näytti savolaisen maalaistytön silmin? Tervaveneet, nuo notkeat paltamot, hyökyivät Merikoskesta alas. Tervatynnyreitä pyöriteltiin Tervahovin makasiineihin ja laivoihin. Åströmin nahkatehtaat aloittelivat toimintaansa. Lohipatoyhtiö kalasti ja suolasi lohta ulkomaan kauppaan. Varveilla rakennettiin laivoja. Ja kaiken huipuksi juuri tuona keväänä 1866 Oulujoen siltoja alettiin rakentaa; Siltayhtiö, Bråbulaget, rupulaaki!
Kaupungissa oli porvaristaloja, nuo kuuluisat rikkaat kauppaporvarit, suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja saksalaiset. Ja venäläinen varuskunta.
Monenlaista kansaa ja kulkijaa, merimiehiä, käsityöläisiä. Alimpana kastina kerjäläislaumat, lapsiraukat koreineen portinpielissä anomassa. Suuret nälkävuodet 1866-68. Köyhäintalo, Vattihuusi. Kulkutautiepidemiat, tyfus ja mitä kaikkea? Vankila, "linna", jossa velipuoli Jaffet oli vartijana.

En ole löytänyt selitystä, mitä Aqvilina teki Oulussa. Piiaksi varmaan meni, mitäpä muutakaan. Piikojahan kauppaporvarien kartanot vilisivät. Ja renkejä, puukhollareita, tervantuojia, mitä kaikkea?

Agvilina ei Ollut oulussa pitkään. Eikö tykännyt paikasta, vai oliko kotipuolessa jo sulhanen katsottuna?

Tässä sisäänmuuttaneet Pielavedelle. Aqvilina muuttaa Lampaanjärvelle, menee naimisiin Henrik Kokkosen kanssa, molemmat ovat 21-vuotiaita.

Ja tässä talon asukkaat, Lampaanjärvi, Katajamäki hemman, Heikkilä. Vanha isäntäpari Hans ja Regina, tämä puhelias anoppi. Miniän rippikirjarivillä oikeassa reunassa näkyy päivämäärä vuonna 1872, jolloin hän ensikertaa kävi ehtoollisella Pielavedellä. Noina aikoina oli käytävä kirkossa pari kertaa vuodessa, käynti merkittiin ylös, siitä tuo nimi rippikirja.

Alimmalla rivillä Henrikin ja Aqvilinan esikoinen Anders, Antti, syntyi 4.syyskuuta ja kastettiin 17. Kastajana näyttää olleen Mehtonen, ihan savolaismallinen papinnimi Pielavedeltä. Oli nuoren äidin nimenkin lyhentänyt; Vilina, 'lausutaan' Villiina. Toisessa sarakkeessa kummit; olisiko isoisä merkitty kummiksi? Kastetun pojan nimi löytyy suvusta läheltä; Henrikin nuorempi veli, 19-vuotias Andres oli kuollut ja haudattu noin kuukausi aikaisemmin; keuhkotauti.
Millainen olikaan tunnelma ristiäistalossa; kuolema ja syntymä vierailivat vuorotellen. Entä anoppi, puhelias Regina? Nuoren poikansa menetti.

Elämä jatkui!

Seuraava sukupolvi. Alarivi Isoisäni Antti ja vaimo Anna Sonninen. Savossa naiset olivat jo 100 vuotta sitten niin edistyksellisiä, että pitivät oman nimensä naimisiin mennessään! (Ehkä oli kuitenkin pappien tapa siihen aikaan merkitä näin, eli eipä mennä aikojen edelle!)

Tuosta rippikirjan sivusta voi nähdä, että merkinnät loppuvat vuoteen 1899. Mitä tapahtui? Ostivat talon, Yläpihan, Iisalmen/Lapinlahden Lappetelän kylästä.

Tässä on Aqvilinan poika, Antti ja vaimonsa Anna. Isovanhempani, joita en kumpaakaan ole nähnyt, mutta samassa Yläpihan talossa lapsuudesani asuin. On kerrottu, että Antin mielestä Katajamäessä tuuli liikaa ja kesäisin pauhasivat hirveät ukonilmat. Halusi rannikolle siirtyä; talon vanha nimi olikin Rantala, vaikka sijaitsee korkealla mäellä.

Muutto Pielavedeltä, mukana muuttivat Antin vanhemmat, Oulussa seikkaillut Aqvilina myös pääsi lapsuudenseuduilleen; parin-kolmen kilometrin päähän syntymäkodistaan. Vanhaisä Hans tuli perheen mukana, Regina kuoli jo Pielavedellä. Siinä ovat Antin sisarukset Hanno ja Stina Kaisa, sekä omat lapset Pekka ja Heikki. Pekka on ainoa näistä, jonka olen nähnyt; Koivurannan Pekka-eno! Äitini syntymään oli vielä lähes 20 vuotta...

Kirjoitan Kokkosten sukutarinaa. Suuri osa kertomuksesta on fiktiota; miten olisi voinut käydä, mitä tapahtua.
Paljon teettää työtä se, että saisi ajankuvan aidoksi. Digilehdet, arkistot, kirjat. Niitäpä on tullut luetuksi alusta ja lopusta. Aineisto pursuu.

Olen aloittanut kertomuksen Aqvilinasta, joka 3-vuotiaana jäi äidistään orvoksi. Äiti kuoli synnytykseen...Nyt on valmiina viitisenkymmentä liuskaa.
Ensimmäinen on tällainen.

Aqvilina!

Sukukertomus

Reilu puoli vuotta on kulunut muuttotouhuissa. Työ ei ole vieläkään valmis; tokko valmistuneekaan. Taitavat loput purkamattomat laatikot jäädä ajelehtimaan pitkiksi ajoiksi.

Nyt tunkee päälle toinen keskeneräinen työ; sukukertomuksen viimeistely. Keväällä tuli niin paljon muuta ajateltavaa, että ei voinut sukujuuriin penkoutua.
Eli läppäri esiin ja tekstiä ammottavan tyhjään ruutuun!

Kyllä tuossakin näytössä tekstiä oli, käsikirjoitus tarkasteltavana. Kuvassa ei kylläkään näy, ilmaisee hyvin tunnetta kun pitkästä aikaa koettaa syventyä juttuun joka kuukausia on ollut jäissä. Mihinkäs mää jäinkään?

Tämä sukukertomus lähti siitä, kun vuosia sitten rupesin suurellisesti kirjoittamaan "muistelmia".

Muistan vielä ensimmäiset hienot avauslauseet: "Minun lapsuuteni on harmaiden hirsitalojen maa. Rakennukset olivat mäellä kehässä, aukkoihin tulivat iltaisin metsät."

Mietin, mitä kertoisin varhaislapsuudesta. - Sitten rupesi tuntumaan, että taustoja pitäisi ensin hahmotella; en voinut noin vain pullahtaa siihen miljööseen. Kenestä ja mistä?

Muistin mummon, Idan. Milloinhan se mummo oli syntynyt, koetin arvioida. Mummo kuoli kun olin toisella kymmenellä, mutta syntymäajasta ei aavistusta.
Pyysin Lapinlahden seurakunnan virastosta sukuselvitystä. Siitä huomasin, että edellisiäkin sukupolvia oli ollut. Nimiä ja päivämääriä lueteltiin. Siitä se alkoi! Mun pitää saada enemmän tietoa!

 Kuinka kauan isän suku on siinä asunut, mistä ovat tulleet. Ketä me olemme?
Lapinlahden seurakunta kehoitti kysymään Iisalmesta vanhempia tietoja. Iisalmen seurakunta taas kertoi suvun tulleen Kuopiosta!
Kuopiosta, Kuopion maalaiskunnan Väänälänrannalta. Oho, tuosta en tiennyt mitään. No, vuosi oli ollut 1809, ei ihme jos tieto oli kadonnut.
Rupesi löytymään tietolähteitä, Hiski-tiedosto, digiarkistot. Hiski, eli seurakuntien historiakirjat on nettitiedosto. Siellä johtolagat löysivät suvun aiemmin Lapinlahden Tölvänniemen Ruotsalasta, 1600-luvulta.
Myös sanomalehdillä on digiarkistonsa ja mikrofilminsä. Savolaissukujen sukukirjoista löytyi yhtymäkohtia. Vähitellen tietoni lisääntyivät, monenlaisia töhertelyjä tuli raapustelluksi paperien reunoihin, korjauksia ja lisähuomautuksia.

Paljon tuli tihrustelleeksi kirkonkirjojen arkistoja. Pappien ja muiden kirjurien käsialat! Kuka niistä selvän ottaa!

Vanhat kirkonkirjat olivat ruotsinkielisiä, vaikea oli ymmärtää, mitä tarkoitettiin. Hakuteosten avulla pääsi kuitenkin ymmärtämään merkintöjä. Kuolinsyitä, kulkutauteja, epidemioita.

Begrata? Dödfödd? Äkta barn, tiggarbarn? Styng, slag, nerfeber, okänd barn sjukdom, mässling, kikhosta, koppor. Vatsot, rödsot, lungsot?

Synnyttiin ja johonkin kuoltiin, sellainen se on elämänkulku. Aina.

Lopulta löysin mummoni Idan kastemerkinnän Pielaveden seurakunnan digiarkistosta.

Siinähän se on, kesäkuu 1881, Ida vasemmalla kolmas alhaaltapäin.
Vanhemmat Antti Tikkanen ja Hedvig Rytkönen. Allekirjoituksena "kastoi J.C.Castren", Pielaveden nuori kirkkoherra. (Samainen kirkonmies oli vielä seurakunnassa kun parikymmentä vuotta myöhemmin Kekkosen pojan päähän valuteltiin kastevesiä ja nimiksi lueteltiin Urho Kaleva.)

Tikkasen tyttöjähän se mummo oli, anoppinsa oli kutsunut korkonimellä Tikatar. Tämänhän olemme perimätietona saaneet kuulla, moneenkin kertaan.

Kastemerkintöjä tutkiessani minussa kyllä heräsi feministi, näin ikämuorina. Nimittäin joisskin kohden oli kastetun lapsen nimen perässä "äpärä", alleviivattuna. Äidin ammattina saatoi sellaisessa olla "löyhätapainen nainen", ainoana kummina "ojennuslaitoksen johtajatar". Isästä ei mainittu mitään. Ihmeitä tapahtui silloinkin, näköjään.
Tuossakin kastettujen luettelossa joku kummi on titteliltään "lois", loinen. Asunnoton, majaili talossa, ehkä työllään maksoi asumisensa. Sellaiset olivat ajat.

Erittäin mielekiintoiseen ajojahtiin ja salapoliisityöhön ajauduin kun rupesin etsimään tietoja isäni sedästä. Tämä Amos-veli, Aamus-setä, oli sikäli tärkeä, että hän holhosi veljensä orpolapsia, isääni ja hänen sisaruksiaan. Tämä setä oli yksinäinen, liikkuva mies, kävi Amerikat ja kaikki. Mutta tuli kun pyydettiin, tuli valtameren takaa avuksi lapsuudenkotiinsa. Tämä on ollut tiedossa, ei juuri muuta. Tapahtumista on lähes 100 vuotta.

Vieläkö setä eli, kun äiti meni taloon miniäksi 1937, kyselin äidiltäni. -Ei elänyt, kuollut oli, sanoi äiti. Muisti toki miehen, kyllä! Samankyläläisiä oltiin.

Kyselin taas Lapinlahden virastosta tietoja. -Ei, heillä ei ole Amoksesta muuta tietoa kun syntymäaika ja se, että muutti Iisalmeen 1908. Iisalmeen? Entä Amerikkaan? Sinne meni, se tiedettiin.

Siitolaisinstituutin passiluettelo sen todisti, meren taakse meni!

Menihän sinne nuorempikin poika, legendaariselle Ellis Islandin saarelle oli rantautunut.


Monien vaiheiden jälkeen sedän kuolinaika selvisi hyvin käytännöllisellä tavalla. Lapinlahden seurakunnan arkistosta löytyi vanha hautakortti; Amos kuoli 1929, ei päivämäärää, hautapaikka se ja se rivi. Kerroin näistä tutkimuksista muutamana kesänä pojalleni, joka oli lähdössä Oulusta Joensuuhun lomareissulla. -Minäpä poikkean kalmistossa katsomassa, ehkä hautakivessä on päivämäärät, sanoi.
 -Meni ja pisti illalla viestin; ei päivämääriä, vain vuosi.

Kun olen tekemässä osittain fiktiivistä kertomusta suvun vaiheista; joutuu vähistä tiedonmuruista kehittelemään, miten asiat olisivat voineet mennä. Pitää kehitellä lihaa luitten päälle; tähän yhteyteen tuo sanonta sopiikin.
Siinä mielessä päivämäärä ja kuolinsyy tuntuivat tärkeiltä.

Seuraavaksi tilasin Oulun maakuntakirjaston kautta Kuopiosta Savon Sanomat-lehden mikrofilminä, vuosikerta 1929. Sitten lukulaittella kirjaston yläkerrassa rupesin lukemaan lehteä vuoden alusta lähtien. Ja bingo! Jo tammikuussa oli kuolinilmoitus, kuollut "rauhallisesti kotonaan" 19.1.1929.

Vielä kerran lähestyin Lapinlahden seurakunnan virastoa; tarkistakaa tuolla päivämäärällä, onko mainittu kuolinsyy? Vastaus tuli aikanaan; munuaistauti. Kolkkoja juttuja, mutta aikaperspektiivi haalistaa. Ja ikähän meille itsekullekin kerää karskiutta; monenlaista on koettu, ei hätkähdellä.

Sukututkijan kannalta sanomalehdet ovat tosi mielenkiitoisia. Vanha iisalmeainen Salmetar-lehtikin löytyy digiarkistosta, noin vuoteen 1910 asti. Tällainenkin hämmästyttävä uutinen sieltä lävähti ruudulle!

Hyvä ihme! Onko "meillä" ollut kauppa 1904? Eipä tästä ole perimätietokaan kertonut. No, aikaa siitä on yli sata vuotta. Isoisä oli nuori mies, ja oman isäni syntymään kului vielä monia vuosia.
- Tuollainenkin tieto se ravitsee mielikuvitusta!

Jo rupes Lyyti kirjoittamaan!