Veitsi nimeltä "Ajatus" ...

....Ja muita vanhoja esineitä.

Edesmennyt appeni löysi Vihannin Lumijärven rantapellosta muinaiselta kivikansan asuinpaikalta ikivanhan hiomakiven. Hän kertoi, että kivi tuntui hyvin käteen sopivalta, paljon sillä oli esineitä teroteltu. Sileäksi kulunut; niinkuin olisi puristanut vanhan kaverin kättä.

Sama tunne on kun käsittelee vanhoja työkaluja. Niistä jotenkin aistii ihmistyön määrää.

Mutta se veitsi nimeltä Ajatus, se on tässä:

Kun vuonna 1984 muutimme Juupajoen Salokunnan kylään, ostimme sieltä uudehkon hirsitalon, jonka naapuri oli "vaarinpirtiksi" rakennuttanut. Perikunta myi.
Keittiön puulaatikon pohjalta löytyi tämä nähtävästi maasepän takoma leikkuuveitsi. Hyvin leikkasi, kuin ajatus. Kuvaa katsellessa muistuu mieleen, että käytin sitä myös hätätilassa vasarana. Kahvassa on ruhjeita siitä taistelusta.

Tämäkin veitsi on "maasepän" takoma, niin luulen. Tämä löytyi täältä Hailuodosta, ehkä navetasta sekalaisen romppeen laatikosta.
Näissä leikkuuveitsissä voi vertailla pohjalaisen ja hämäläisen taontatyön malleja. Painavia ovat, molemmat.

Tämä pikkuveitsi on puolestaan kevyt; se on joka päivä kädessäni. Alkaen aamukahvin voileivän salaattiannoksen silppuamisesta. Terävä kuin mikä ja näppärä, vaikka ei kovin kaunis enää.

Runsaasti on käytetty, kärki ohueksi kulunut. Hiukan vääntynyt, meisselin virkaa kenties toimittanut. Hailuodon Vasken vanhaa aarteistoa tämäkin. Veitsi on tuossa asetilla, se on niin pieni, että on yhtämittaa hukassa; kattilankannen, pannulapun tai servietin alla... "Missä mun pikku- veitti?"

Hämeestä Juupajoen talosta on peräisin tämä hienous. Joku kertoi, että kankaiselta pöytäliinalta tällaisella hipsuteltiin muruja pois. Hienommissa paikoissa, lihapatojen ääressä, paistiin päästyä.

Hedelmävati, arvelen. Juupajoelta, Pirkanmaalta. Ehkä emalia pohja. Jotakin kosteaa on säilytetty koska alaosa kovasti syöpynyt. Kaunis vanha esine, jota tekee mieli säilyttää.

Sitten vähän järeämpää tavaraa....

En tiedä mikä tämä on. Painava karkeatekoinen taos, lavassa reikä.
Kovasti mietin, mistä tämän "löysin".

Ehkä mökiltä. Oulussa rivitalossa asuessa hankimme torpan, jossa on sitten viljelty marjoja, (ja jota joskus pakkotyölaitokseksikin on sanottu, kun sormet verillä tyrniä poimii tai hyttysten kanssa mansikkamaata kitkee.)
Torpassa on ollut pikkuiset peltosarat ja kiviaitaa ympärillä. Metsässä perunakuopan jäännökset ja ehkä saunan tai riihen uunin kivikasa. Taisi tuo rautainen esine löytyä kun sitä kivikasaa pengoin.

Kerran muuten siihen mökin pihalle tupsahti vieras ihminen, joka kertoi, että esi-isänsä oli jonakin vainon-aikana piileskellyt siellä. Mieleeni jäi, että perheen pikkupoika oli kuljettanut isälleen evästä; joen rantaan ison kuusen alle oli pussin piilottanut ja siitä isä oli pimeän aikaan ruokansa hakenut.

Sitten hailuotolaista tekniikkaa. Vaikuttaa kyllä tehdastekoiselta; olisiko Åströmin nahkatehtaalta Oulusta. Siellähän tehtiin kaikenlaista nahkasta.

En tiedä, millä nimellä tällaista Hailuodossa on kutsuttu, Savossa sanottiin "jääkenkä". Paljaalla jäällä potkukelkalla sai kovat vauhdit kun tuollaisella potki. Tämä taisi olla tuossa nuottatuvassa, naulassa roikkui seinällä. Hylkimiehen varustusta kevätjäillä?

Kolkutin? Vanhan navetan nurkkahirren päältä sattui silmään. Joku maasta löysi ja nosti "talteen". Valos, takana joku numerosarja. Missähän ovessa mahtoi aikanaan kolkutella? Ja päästettiinkö kulkija sisälle, vai saiko turhaan kolkutella?

Avaimia ja lukkoja, niitä ihminen jättää jälkeensä. Jompi kumpi häviää ja molemmat jäävät toimettomiksi.

Joskus kerättiin sekalaisista laatikoista irralliset avaimet, jotka eivät mihinkään lukkoon käyneet. Melkoinen rivi niistä kertyi seinälle.

"Kaikki elämämme avaimet" tuollaisen otsakkeen olin näköjään avainkokoelmalle antanut. Suurellinen ilmaisu.

Vanhoista esineistä saisi paljon tietoa, jos niitä aikojen kuluessa käyttäneet ihmiset ilmaantuisivat kertomaan. Mikä väenpäljous!
Saisimme tietoa pakolaisen ankeista syysöistä kun kotiväen jättämiä eväitä haki. Tai porvariston juhlista kun ruokalajien välillä pellavaliinalta muruja lakaistiin. Tai hailuotolaisen postinkantajan vaarallisista kelkkaretkistä meren yli Siikajoelle syksyn ensimmäisillä jäillä.

Ja leipää on leikattu ja syöty. Toivottavasti kaikille on riittänyt kylliksi.

(Näistä selityksistä tulee kyllä koominen mielleyhtymä sisustuslehtien teksteihin. Niissähän mainitaan, kuka minkin kalusteen, verhon, valaisimen, aterimen tms on suunnitellut, mistä se on hankittu ja jopa mikä on hinta. Niissä ei kylläkään mainita, että "kaivoin kivikasasta tai löysin navetan nurkkahirren päältä". Hintaa en voinut kertoa, vaikka arvoa kyllä on.)