Translate

torstai 22. joulukuuta 2016

Raportti Korvatunturilta (ei tosikoille)


Eli tämä postaus noudattelee joululaulun teemoja:

"Vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään..."

Nimittäin pääsimme tekemään raportin Korvatunturin työtilanteesta. Miten on, valmistuvatko lahjat ajoissa? Ja miten logistiikka toimii, joutuvatko lahjat jo aattoillaksi?

Raportin teko oli salaista ja hämärää puuhaa, ei uskallettu kirkkaita studiovaloja käyttää. Pukki olisi voinut huomata.
Siitä syystä kuvat ovat jouluisen himmeitä ja epätarkkoja.

Jotakin saatiin selville.


Ahaa! pukin pajalla on jo valmiita paketteja, pukkia itseään ei juuri tällä hetkellä näy. Saattaa olla lakisääteisellä kahvitauolla.
Aikoneeko laittaa nuo lintupöntöt lahjatksi jonnekin. Aika paljon menee paperia niiden käärimiseen.


Jonkun verran näkyy olevan pakkaamattomiakin leluja. Tai sitten jäivät yli toivomuslistojen. Vieläköhän kannattaisi pistää pikakirje ja toivoa vaikka tuota nallea?


Ahaa! Hsst...nyt pukki tuli. Sytyttelee tulta takkaan. Jassoo, lintupöntöt ovatkin pukin istuimina!


Nyt on joulupukki jo työssä, taitaa kirjoitella nimiä paketteihin. Erikoismallinen kynä! Otetaanpa lähikuva, että voidaan tarkistaa kynän malli ja merkki!



Näyttäisi olevan kotkansulkakynä. Merikotkan pyrstösulka, määrittelisimme. Mustepullossa ei näy etikettiä; lienee Korvatunturin mustikka-juolukka-mustetta. Joulumuori se kaikenlaisia troppeja keittelee, kyllä niissä liemissä on vahvuutta musteeksikin.

Korvatunturin joulukiireet ovat loppusuoralla; näin voidaan päätellä. Aattona voitte odotella lahjavyöryä.

Joulupukin paketeilla on monia sivuvarastoja, eri puolilla maata. Niitä saattaa olla kotien komeroissa ja ullakoiden kätköissä; pukin kyytiin ei kaikki kerralla mahdu. Tontut ovat iltahämärissä kätkeneet paketteja välivarastoihin. Lasten ei sovi etsiä pakettikätköjä; stop tykkänään sellainen vakoilutouhu!

Pukin pajan edustalla oli kuitenkin yksi pakettivarasto avoinna. Tontut taisivat olla juuri kuljetustouhuissa, koskapa aitan ovi oli auki ja portaat lyhdyin valaistut.

Saimme pienen videopätkän aitasta. Tonttuja ei näkynyt; nehän voivat tekeytyä näkymättömiksi.


Kyllä on hyvässä järjestyksessä Korvatunturin asiat!
Aikataulu pitää!
Toista se oli viime vuonna, pukki väsyi totaalisesti. Jopa nukahti kesken paketoinnin.
Ei herännyt, vaikka videoimme koko pajan ympäriinsä ja tutkimme kaikki tavarat. Hirsiä veteli niin, että parta hulmusi. Itse havaitsette uupumistilan videolta. (Kesäloma etelämantereen viileydessä latasi pukin uuteen tarmoon.)


Hyvää Joulua!

9 kommenttia:

  1. Kiva oli päästä satuun mukaan täältä koiranpentuarjesta! Satumaista Joulua täältä Pirkanmaalta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, samoin Hyvää Joulua Sinulle ja laäheisillesi!

    VastaaPoista
  3. Olipa jännittävät videot! Aivan aloin harkita kiltiksi rupeamista!

    Iloja jouluunne!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Hyvää Joulua myös Sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
  5. Täältäpä löytyikin hurmaavan hämyinen ja aika jännittäväkin postaus! Ihanaa joulua sinne teille :)

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavia joulunpyhiä Sinulle ja läheisillesi!

      Poista
  7. Mahtavaa tarinaa! Ootte tosi mainioita :).

    VastaaPoista
  8. Hyvää joulua, Myyräseni! Kiva "nähdä" taas!

    VastaaPoista