Kesäyönä kello kolme

Pilvisenä juhannsyönä tulin katsoneeksi ikkunasta ulos. Oli pilvistä. Mutta mikä ihme tuolla?

Puun latva palaa?

Lähdenpä ulos katsomaan!

Ulko-ovelle näkyy myös, mutta onko se sama latvus?
Saappaat jalkaan ja yövaatteissa pihalle; ei kai kukaan tähän aikaan tielläkään kulje. Kello kome kesäyönä.

 Auringonnousu, se siellä palaa! Ehkä paksusta pilviverhosta pääsi säde paistamaan pienen hetken puiden latvoihin.

Merkillisen punaisena ison petäjän otsa.

Ja kaukana kuusenkävyt punaisina kynttilöinä; juhannusyönä. (Puoli vuotta jouluun.)

Ja äänimaailmaa; pieni lintu laulaa päättymätöntä tarinaa. Meren hyminä tulee etuvasemmalta; heikkoa kaakkoistuulta. Vaahteranlehtien äänetön väreily.

Tunnelmasta tuli mieleen pätkiä Koskenniemestä.

"Siel on kauan jo kukkineet omenapuut....
Siel on vilpoisat illat ja varjokas koi....
Ja mun huoneeni käynyt on ahtahaks, ja sen ilma niin kumman painavaks...."