Joku päännousema pitää aina olla!

On olemassa päännousema-ihmisiä; sellaisia, jotka innostuvat ajoittain kovastikin jostakin harrastuksesta tai muusta aktiviteetista. Joskus sama päännousema kestää pitkäänkin, joskus kuihtuu hetkessä pois.

Meidän perheessä vakka on siinä mielessä kantensa valinnut, että innostuvaa sorttia ollaan. Kaikenlaista on tullut tehdyksi, moni kohinointi on perhettä tuuletellut.

Kun molemmat olemme urheilumielisiä, monet liikuntajutut ovat mieliä kiehtoneet. Ne nyt ei sinänsä ole olleet ehkä kovin perinteisiä urheilulajeja, mutta liikkumista mitä suurimmassa määrin.

Juupajoen Salokunnassa asuimme Mellinselän rannalla, järvi on pyöreämuotoinen ja laskee joki- ja järvireittejä Längelmäveteen. Mellin selän ympäri on kylätie, auton mittarilla tarkistettuna noin 8 kilometriä. Vuosia sitten rupesimme kokeilemaan, kuinka nopeasti järven ympäri kävelee. Nimenomaan kävelee, juoksuaskelta ei saanut ottaa. Taipaleella on avaria peltoaukeamia, monia hivuttavan pitkiä nousujakin, myös pari siltaa. Ennätystulokseksi jäi 58 minuuttia. Melkoista frekvenssiä oli pidettävä, eikä yhtään auttanut ajatella, miltä tämä riehkaisu näyttää. Varmaan joku ihmettelikin, etteikö noilla muuta tekemistä ole...
No, on sillä reitillä muutkin lujaa menneet, mainitaan vain Carlos Saintz ja Kankkunen. Carlos ajoi nurinkin, mutta katsojien pystyyn nostamana jatkoi matkaa. Ei pysähtynyt, vaikka liirasi sillan kaiteeseenkin. Kankkusen taas kerrottiin Lundenin suoralla päästelleen "sataa seittemää kymppiä". Me emme kylläkään Jyväskylän suurajojen aikaan mennet sinne kävelemään, eikä sinne reitille ketään päästettykään.

Toinen liikuntajuttu oli se, että ruvettiin kävelemään "Suomi päästä päähän kalenterivuodessa". Tehtiin eri pituisia lenkkejä, merkittiin matkat muistiin. Laitettiin Suomen kartta seinälle, siihen vedettiin viiva Hankoniemestä Utsjoelle. Perheen laskupää merkitsi viivalle päivämääriä, miten matka edistyi, missä oltiin menossa. Ei mennyt ihan vuotta kun tuo toista tuhatta kilometriä tuli tallatuksi.

Nyt päästään varsinaiseen asiaan. Tämän hetken päännousema on " 1000 kilometrin kerho", sellaiseen olemme ilmoittautuneet. Sanomalehti Suomenmaa on useana vuotena kampanjoinut kuntoilutapahtumaa, jossa puolessa vuodessa, marraskuusta huhtikuuhun, tulee kävellä 1000km. Myös hiihto ja juoksu kelpaa.
Aikaisemmin meistä on tuntunut, että olemme liian vanhoja tuohon suoritukseen. Mutta nyt ollaan mukana.

Vaikeutena oli matkojen mittaaminen. Maantiellä voi autolla mitata, mutta Hailuodon päätie on niin kovasti liikennöity ja kapea, ettei siinä oikein huvita kävellä. Tietenkin jos katsoo lautta-aikatauluista ja menee silloin kun heiluriliikennettä ei ole. Polut ja metsätiet taas on vaikeammin mitattavia.

Keksittin avuksi askelmittari. Mittari  vyöhön ja menoksi. Tällaista tilastoa rupesi syntymään.

Eli nuo luvut on askelmittarin lukemia, vieressä kilometreiksi muunnettuna. Tietenkin piti paljon testata askeleen mittaa, minulla se määriteltiin keskimäärin 0,67m, isännällä 0,77m. Noilla kertoimilla askelista saa metrejä ja kilometrejä.
Päiväannos kävelyä olisi noin 5,5km, että puolessa vuodessa kertyisi 1000km. (Listan ylälaitaan isäntä näyttää laskeneen tarkan päivämatkan 5,525km!)

Aika monta kertaa on katsottu mittaria.

Katos paljonko mulla nyt on! Tuollaiseen päälle 8000 askeleeseen pitäisi päästä, että kertyisi.

Syksy oli vähäluminen, pimeä ja usein liukaskin. Hämärtyi äkkiä, monesti satoi jotain räpäskää. Aina tuuli. Metsäpolut pysyivät auki melko pitkään, nyt tammikuussa niitä ei ole enää "juoksemalla" saanut auki pidettyä.

 Melko sinnikkäästi ja saappain varustautuneena otettiin askelia lumisessakin maastossa. Ootas kun otan kuvan!

Tuossa talon takana on muutamia pieniä peltosarkoja, osittain metsittyneitäkin. Ennen tietä siinä vielä on tiheä kuusikko. Huomasimme, ettei siellä tuule ja nummimainen pelto on mukavaa maastoa. Vähitellen sinne muotoutui polkujen verkosto; labyrintti.

Aika pimeältä näyttää, ja hämärää olikin.

Mutta onhan keksitty otsalamppu!

Johan rupesi näkemään!

Mutta joulun tienoilla rupesi tulemaan lunta joka päivä, yötä päivää. Isäntä taisteli miehuullisesti niittypolkujen puolesta, rupesi nimittämään stadioniksi sitä polkujen verkostoa.

Tuli kysymykseksi, kuinka pitkä matka kertyy jos koko verkoston kiertää, koko stadionin!
Kuinka pitkän radan voi hehtaarin tiluksille tehdä?
Tavallinen urheilukentän sisärata on 400m, kuinka iso ala arvitaan, että tuollaisen radan voi tehdä? Ihme ja kumma kaivoimme muististamme ympyrän pinta-alan laskemisen, piin arvon ja kaikki! Jotakin meilläkin päässä vielä liikahtelee!

Mutta sitten sanoi isäntä, ettei tämä hänen stadioninsa noudattele tavallisia muotoja. Siinä on kuulemma perä-ajattelu, perärakenne! Kun pojalaisittain päättyvä tie on perä, Vihannissakin on se Haisunperä, jossa nuoruudessa pituutta heinäsaroilla hypättiin...(Siitä kamppailusta joskus myöhemmin.)
Niin että pihapolut päättyvät ojiin, rakennusten eteen, metsän reunaan, pitää kääntyä taisin. Nimesi vielä paikkoja; Nuottatuvanperä, Arboretuminperä, Uudisraivausperä, Navetanperä. Että ei sitä ympyrän kaavalla reitin pituutta lasketa, mainitsi.

Empiirinen tutkimus oli tarpeen, lähti mittaamaan. -Saatiin vastaus, että stadion on reilu puoli kilometriä mitaltaan, tarkasti metreinä 513, jaardeina 561. Kertoi kiitoradan hyötyleveydeksi 60cm, kapealla lumikolalla silattu. Kymmeneen kertaan kun sen viilettää, niin päiväannos on täysi.
Pikku pakkanen on kovettanut baanan, ennätyksiä voi syntyä.

Sitäpaitsi; päivät kirkastuvat! Valoa näkyvissä.
Tammikuun lopussa meillä pitäisi olla 500km käveltynä. Isäntä on edellä aikataulua; 698km, minä pari kilometriä alle tavoitetason, eli 435km. Ja tältä päivältä, tammikuun 19:ltä on minulta vielä listaan merkitsemättä 8569 askelta! Pääsen 440 kilometriin!