Translate

torstai 29. tammikuuta 2015

Winter Wonderland


Liekö tämä sitä? Ainakin lunta tuli, ja kovalla tuulella vielä. Joku sanoisi koiranilmaksi. Minussa lienee sen verran metsäläisverta, että oli nautittavaa kuljeksia ulkona. Rantaan ei ollut menemistä, ei voinut naamaansa pitää sinne päin. Vaikka pakkasta oli vain muutama aste, lähes 20m/s tuuli kuritti ankarasti, varsinkin silmiä.
Havaintoasemien tiedon mukaan Pallaksella Laukkukerossa on 14 pakkasastetta ja noin 30m/s tuuli. Jonkun laskurin mukaan noin kova tuuli lisää purevuutta yli -50 C-asteeseen. Kauhistava kylmyys, siellähän se siperia opettaisi.
Lunta on nyt Hailuodossa ehkä 40 senttiä, vähän vaihtelevasti eri puolilla.

Suomalaisen silmää miellyttää tuisku ja lumihiutaleiden vinha kiito. Ainakin minua.












Tuiskupäivän väri oli sinertävän harmaa.






 Tänään hiukan valoisampaa, mutta kaikki kuin kuorrutettua.
Pikku mänty ei jaksa. Taipuu taakan alle.




Polkujen avaaja pääsi/joutui taas taiteilemaan.









Hailuodon kunta aurauttaa vakinaisten asukkaiden pihatiet. Todella hienoa palvelua!





Kyllä lähtee!

tiistai 27. tammikuuta 2015

Menneitten majoja


Hailuodon Vaski on takavuosina ollut vilkas talvikalastuspaikka. Tässä Vasken kankaalla on kyllä vakitustakin asutusta ollut, mutta varsinainen kuhina on käynyt talvinuottauksen aikoihin. Nuottamiehet ovat talvisydämen asuneet nuottamökeissä. Niitä kerrotaan olleen täällä kymmenittäin. Puolensataa miestä hevosineen ja kalastusvärkkeineen. Talvisydännä vanhoina aikoina tässä rannalla oli kahvila, jossa myös kauppa. Kahvipirttejä perustivat mökkien emännätkin; rupesivat vehnästä leipomaan ja pullakahveja myymään. Pientä tienestiä siitä saivat. Ostajia ja elämää piisasi.

Nykykalastaja ei asu hirsimökissä, hän karauttaa Nissanillaan tien päähän ja käy virittämässä verkkonsa jään alle. Se on ihmeellinen taito. Nytkin on jo tuolla jäällä verkkomiesten laitoksia. Talvinuottausta ei taideta Hailuodossa enää harrastaa.

Muistona menneiltä vuosilta löytyy lähimetsistä vanhoja rakennuksia. Entinen kylätie on kiemurrellut rannanmyötäisenä torpasta toiseen. Nyt suora tie halkoo maisemaa kauempana rannasta. Asumukset ovat jääneet vesakoiden ja suurten puitten katveeseen. Metsässä samoilija säpsähtää kun tulee yllättäen pienoisen töllin pihalle. Osa rakennuksista on lahonnut, jäljellä kasa murentuneita tiiliä.
Monia entisiä asumuksia on kunnostettu lomanviettopaikoiksi.

Talvisaikaan näkee paljon autioita ja jäätyneitä ikkunoita. Ohi kulkevan auton valot saattavat hetken välähtää ikkunoista, ei muuta.


Lumen keskellä, ei ihmisjälkiä missään.




Ikkuna jäässä, ei sisälläkään lämpöä. Savupiippu ravistunut.



Joku asumus on tiheikön takana?



Koivun katveessa, kuusten välistä häämöttää jotain; ikkuna. Vanhan kylätien reittiä. Tölli tienposkessa, tervasukset ovinurkassa, kuusi työntyy portaan läpi.
Mutta ovessa komeilee metallinen nimilaatta, ruosteessa tosin. Ei täällä turhia oltu ennenvanhaan, hyvin elettiin. Hailuodossa on valettu kirkonkellojakin, saati sitten nimilaattoja. 




Kaunis punainen tupa. Voisi kertoa paljonkin, jos äänen löytäisi.



Asutaanko? Verho ikkunassa.



Kesää odotellaan. Nuottatupa huurteessa ja vanhoissa muistoissaan. Kalansaaliit kerrottu, kukapa ne unohtaisi.




Tuollakin on rakennus; ikkuna erottuu. Ja linnunpönttö! Joku liikkui täällä kesällä. Nyt vain merituulen huokaukset, nekin vaimeina. Vesi kahlittuna, huutonsa lopettaneena.





maanantai 26. tammikuuta 2015

Hailuodon silta

Siltayhteyttä tänne Hailuotoon on suunniteltu jo kai vuosikymmeniä. Monenlaista havainnemalliakin on nähty. Tässä yksi sellainen.



Etualalla oikealla Oulunsalon kärki, ylhäällä vasemmalla häämöttää Hailuodon Santosen nokka. Tuolle noin 7km:n matkalle pitäisi silta saada. Oikeastaan ei yhtämittaista siltaa, vaan kaksi puolen kilometrin siltaa ja loppuosa pengerrystä. Syvimmät kohdat ovat taipaleen alku-ja loppupäissä, välillä karikoita ja matalikoita.






Tässä merikarttaa samasta kohden. Musta viiva kuvaa lauttareittiä. Ei voi ajaa posottaa suoraan, sillä oikealla vaanivat mm Järjenmatala ja Välimatala. Lauttaväylän kuvassa oikeanpuoleinen merialue on vaarallinen; siinä on paikoin vain vajaa metri vettä. Matalan veden aikaan pinnalle ilmaantuu pitkiä karikkoriuttoja. Juuri noita oikean puolen matalikoita ja karikoita hyödyntäen pengerrys on ajateltu tehdä.
-Vasemmalla puolen on hyvin laaja kivikkoinen Keskiselän matala, toiselta nimeltään kuvaavasti Tälli! Tietämätön purjehtija saa siellä ikäviä tällejä veneeseensä.

Koko salmi mantereen ja Hailuodon välillä on kerrottu mukaan niin matala, ettei siinä voi juuri troolia vetää.
Joku väitti, että kun tietää paikat, voi yli kahlata niin ettei hattu kastu! Mene ja tiedä.

Lautan syväys on muistaakseni 3,8m, ja lauttaväylän syvyys tuossa merikartassa näyttää olevan vähintään 4,8m. Kyllä reitillä löytyy vettä paikoin yli 9 metrin syvyydeltä.

Mielenkiintoisia ovat merikartan nimet, esim. Polsevikinmatala ja Kummitus! Niissäkin on oma tarinansa takana.


Oulun kaupunginvaltuusto ja Hailuodon kunnanvaltuusto tekivät joulukuussa myönteiset päätöksensä siltahankkeeseen. Kuukauden aikana on tullut valituksia, joten lopullinen lainvoima siirtynee parin vuoden päähän. Keskustelu käy vilkkaana lehdistössä. Puolesta ja vastaan.





Valituksissa ovat mukana myös Hailuodon luontojärjestöt.
On sanottu, että silta-pengertie "haukkuisi hintansa" jopa kymmenessä vuodessa; lautat ovat kalliit ylläpitää ja kalliita varsinkin uusia.




Silta-asia on pöyhäissyt ilmoille muutamia muitakin hankkeita.
Lisääntyisikö liikenne niin paljon, ettei tie pystyisi vetämään?

Päätie on todella kapea. Se on päällystetty, mutta penkereitä ei ole. Oikeastaan ei ole kahta ajokaistaakaan; kapeuden vuoksi ei keskiviivaa ole voitu merkitä, reunaviivoista puhumattakaan.
Nykyisellään liikenne on sykäyksittäistä; jonossa lauttarantaan, toinen jono kohta sieltä kylälle!

Hailuodon kunnan päättäjille esitettiin kansalaisaloite kevyen liikenteen väylästä, allekirjoittajia oli pari sataa.






Lautalle menee tietä pitkin ja sieltä tulee tielle vuorokaudessa noin 500 ajoneuvoa, kesällä yli 800.

Pienten koululaisten ja muiden jalkaisin kulkijoiden matkanteko on koettu vaaralliseksi tien penkerettömällä laidalla. Pyörätietä on muutama kilometri kylän keskustassa, siitä olisi lauttarantaan vielä lähes parikymmentä kilometriä. Mihin Hailuodon kunnalla on varaa, kysytään.

Asiaa on lähestytty monelta kannalta. Viikonvaihteessa sanomalehti Kaleva julkaisi selvityksen, kuinka nopeasti poliisi tulee paikalle kiireellisissä tapauksissa. Hailuoto on siinä "punaisella". Yli kolme varttia kestää poliisiavun tuleminen. Siinä ajassa ehtii kyllä tapahtua. Toinen kysymys on se, kuinka usein täällä poliisia yleensä tarvitaan.


Ruvettiin tässä kotona pohtimaan, olemmeko nähneet poliisia, poliisiautoa, Hailuodossa. Ainakaan siltä ajalta kun olemme täällä asuneet, viime kesäkuusta lähtien, ei tullut mieleen sellaista havaintoa.

Joskus takavuosina mökkeillessä, oli poliisiauto kerran samaan aikaan lautalla.
 Ja kerran sorsajahdin aikoihin poliisivene kaarsi mereltä; pojat näyttivät menevän partioinnin lomassa rantakuppilaan kahville.

Aika rauhanomaista.


torstai 22. tammikuuta 2015

Yo-kisat, kisasukat

Ylioppilaskirjoituksia on perheessä totuttu sanomaan yo-kisoiksi. Melkoinen kamppailu se onkin. Monen vuoden työ kulminoituu muutamaan viikkoon.

Tärkeä juttu, pitää valmistautua kaikin puolin.

Tyttären kaksostytöt varustautuvat kisoihin, ahtavat tietoa, luulen.
Mummon osalle jäi pitkien kisasukkien tekeminen. Monen tunnin istuminen lukion salissa saattaa jäähdyttää varpaat, varsinkin kovilla pakkasilla. Sellaista kerrotaan. Kokemuksia on.

Aikataulussa ollaan, sukat ovat muutamia kierroksia vaille valmiit.



Äkkiä se kuluu, aika. Vasta äskenhän tytöt olivat ihan pikkuisia.





Tämä kuva lienee otettu Hailuodon Marjaniemessä, vuosi taisi olla 2002.






Tässä vietetään tyttöjen 2-vuotissynttäreitä. Kakkua yriteltiin syödä.





Vaikea oli saada päivänsankarit pysymään pöydässä. Nurmikolla näkyi jotakin jännää? Vai tippuiko lusikka? Kehitystä on vuosien varrella kyllä tapahtunut.

 Nuo 2-vuotissynttärit olivat monivaiheiset sikäli, että juhlakatos kohosi keskenkaiken ilmaan. Juhlapöytä laitettiin ensin telttapaviljonkiin, mutta tuulenpuuskat kohottelivat uhkaavasti rakennelmaa. Siirryttiin taivasalle, sateesta ei ollut uhkaa.

Toivotaan tytöille kohottavia ilmavirtauksia myös yo-kisoihin. Menestys ei ole ainakaan sukista kiinni. Veri kiertää varpaissakin vilkkaasti.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Ja aurinkoinen paistaa!



...ovat värisi puhtahat





Vasken vanha pihamänty tervehtii aurinkoa. Montakohan kevättä on nähnyt, lakkapää?






Niin kirkasta. Terve Päivä Pohjolaan!






Mutta mereltä huokailee hyytävä tuuli.





Valoon, valoon, menninkäiset talvipesistä!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Joku päännousema pitää aina olla!


On olemassa päännousema-ihmisiä; sellaisia, jotka innostuvat ajoittain kovastikin jostakin harrastuksesta tai muusta aktiviteetista. Joskus sama päännousema kestää pitkäänkin, joskus kuihtuu hetkessä pois.

Meidän perheessä vakka on siinä mielessä kantensa valinnut, että innostuvaa sorttia ollaan. Kaikenlaista on tullut tehdyksi, moni kohinointi on perhettä tuuletellut.

Kun molemmat olemme urheilumielisiä, monet liikuntajutut ovat mieliä kiehtoneet. Ne nyt ei sinänsä ole olleet ehkä kovin perinteisiä urheilulajeja, mutta liikkumista mitä suurimmassa määrin.

Juupajoen Salokunnassa asuimme Mellinselän rannalla, järvi on pyöreämuotoinen ja laskee joki- ja järvireittejä Längelmäveteen. Mellin selän ympäri on kylätie, auton mittarilla tarkistettuna noin 8 kilometriä. Vuosia sitten rupesimme kokeilemaan, kuinka nopeasti järven ympäri kävelee. Nimenomaan kävelee, juoksuaskelta ei saanut ottaa. Taipaleella on avaria peltoaukeamia, monia hivuttavan pitkiä nousujakin, myös pari siltaa. Ennätystulokseksi jäi 58 minuuttia. Melkoista frekvenssiä oli pidettävä, eikä yhtään auttanut ajatella, miltä tämä riehkaisu näyttää. Varmaan joku ihmettelikin, etteikö noilla muuta tekemistä ole...
No, on sillä reitillä muutkin lujaa menneet, mainitaan vain Carlos Saintz ja Kankkunen. Carlos ajoi nurinkin, mutta katsojien pystyyn nostamana jatkoi matkaa. Ei pysähtynyt, vaikka liirasi sillan kaiteeseenkin. Kankkusen taas kerrottiin Lundenin suoralla päästelleen "sataa seittemää kymppiä". Me emme kylläkään Jyväskylän suurajojen aikaan mennet sinne kävelemään, eikä sinne reitille ketään päästettykään.

Toinen liikuntajuttu oli se, että ruvettiin kävelemään "Suomi päästä päähän kalenterivuodessa". Tehtiin eri pituisia lenkkejä, merkittiin matkat muistiin. Laitettiin Suomen kartta seinälle, siihen vedettiin viiva Hankoniemestä Utsjoelle. Perheen laskupää merkitsi viivalle päivämääriä, miten matka edistyi, missä oltiin menossa. Ei mennyt ihan vuotta kun tuo toista tuhatta kilometriä tuli tallatuksi.

Nyt päästään varsinaiseen asiaan. Tämän hetken päännousema on " 1000 kilometrin kerho", sellaiseen olemme ilmoittautuneet. Sanomalehti Suomenmaa on useana vuotena kampanjoinut kuntoilutapahtumaa, jossa puolessa vuodessa, marraskuusta huhtikuuhun, tulee kävellä 1000km. Myös hiihto ja juoksu kelpaa.
Aikaisemmin meistä on tuntunut, että olemme liian vanhoja tuohon suoritukseen. Mutta nyt ollaan mukana.

Vaikeutena oli matkojen mittaaminen. Maantiellä voi autolla mitata, mutta Hailuodon päätie on niin kovasti liikennöity ja kapea, ettei siinä oikein huvita kävellä. Tietenkin jos katsoo lautta-aikatauluista ja menee silloin kun heiluriliikennettä ei ole. Polut ja metsätiet taas on vaikeammin mitattavia.

Keksittin avuksi askelmittari. Mittari  vyöhön ja menoksi. Tällaista tilastoa rupesi syntymään.








Eli nuo luvut on askelmittarin lukemia, vieressä kilometreiksi muunnettuna. Tietenkin piti paljon testata askeleen mittaa, minulla se määriteltiin keskimäärin 0,67m, isännällä 0,77m. Noilla kertoimilla askelista saa metrejä ja kilometrejä.
Päiväannos kävelyä olisi noin 5,5km, että puolessa vuodessa kertyisi 1000km. (Listan ylälaitaan isäntä näyttää laskeneen tarkan päivämatkan 5,525km!)

Aika monta kertaa on katsottu mittaria.

Katos paljonko mulla nyt on! Tuollaiseen päälle 8000 askeleeseen pitäisi päästä, että kertyisi.

Syksy oli vähäluminen, pimeä ja usein liukaskin. Hämärtyi äkkiä, monesti satoi jotain räpäskää. Aina tuuli. Metsäpolut pysyivät auki melko pitkään, nyt tammikuussa niitä ei ole enää "juoksemalla" saanut auki pidettyä.




 Melko sinnikkäästi ja saappain varustautuneena otettiin askelia lumisessakin maastossa. Ootas kun otan kuvan!

Tuossa talon takana on muutamia pieniä peltosarkoja, osittain metsittyneitäkin. Ennen tietä siinä vielä on tiheä kuusikko. Huomasimme, ettei siellä tuule ja nummimainen pelto on mukavaa maastoa. Vähitellen sinne muotoutui polkujen verkosto; labyrintti.









Aika pimeältä näyttää, ja hämärää olikin.

Mutta onhan keksitty otsalamppu!





Johan rupesi näkemään!

Mutta joulun tienoilla rupesi tulemaan lunta joka päivä, yötä päivää. Isäntä taisteli miehuullisesti niittypolkujen puolesta, rupesi nimittämään stadioniksi sitä polkujen verkostoa.








Tuli kysymykseksi, kuinka pitkä matka kertyy jos koko verkoston kiertää, koko stadionin!
Kuinka pitkän radan voi hehtaarin tiluksille tehdä?
Tavallinen urheilukentän sisärata on 400m, kuinka iso ala arvitaan, että tuollaisen radan voi tehdä? Ihme ja kumma kaivoimme muististamme ympyrän pinta-alan laskemisen, piin arvon ja kaikki! Jotakin meilläkin päässä vielä liikahtelee!

Mutta sitten sanoi isäntä, ettei tämä hänen stadioninsa noudattele tavallisia muotoja. Siinä on kuulemma perä-ajattelu, perärakenne! Kun pojalaisittain päättyvä tie on perä, Vihannissakin on se Haisunperä, jossa nuoruudessa pituutta heinäsaroilla hypättiin...(Siitä kamppailusta joskus myöhemmin.)
Niin että pihapolut päättyvät ojiin, rakennusten eteen, metsän reunaan, pitää kääntyä taisin. Nimesi vielä paikkoja; Nuottatuvanperä, Arboretuminperä, Uudisraivausperä, Navetanperä. Että ei sitä ympyrän kaavalla reitin pituutta lasketa, mainitsi.

Empiirinen tutkimus oli tarpeen, lähti mittaamaan. -Saatiin vastaus, että stadion on reilu puoli kilometriä mitaltaan, tarkasti metreinä 513, jaardeina 561. Kertoi kiitoradan hyötyleveydeksi 60cm, kapealla lumikolalla silattu. Kymmeneen kertaan kun sen viilettää, niin päiväannos on täysi.
Pikku pakkanen on kovettanut baanan, ennätyksiä voi syntyä.





Sitäpaitsi; päivät kirkastuvat! Valoa näkyvissä.
Tammikuun lopussa meillä pitäisi olla 500km käveltynä. Isäntä on edellä aikataulua; 698km, minä pari kilometriä alle tavoitetason, eli 435km. Ja tältä päivältä, tammikuun 19:ltä on minulta vielä listaan merkitsemättä 8569 askelta! Pääsen 440 kilometriin!


torstai 15. tammikuuta 2015

Talviyö pitkä, tumma






kuu luo saitaa valoaan,
hirvi sananjalka-tietä
kulkee kotimatkallaan.

Tätä lauleskeli tytär alakoululaisena. Koulussa kai oli opetettu, minulle laulu oli silloin aivan tuntematon.

Talviyö kestää kauan. Äänettömässä erämaassa se on valtava kokemus; taivas tuntuu suurelta. Taivas vallitsee yöllä kun maan melu vaimenee.

Hiljaisuus.
Pakkanen todella paukahtelee, se napsuu puissa ja säikäyttää kuuntelijan. Mikä siellä? Varmaan pimeydessä elämää ja eläimiä onkin, mutta ne eivät näyttäydy ihmiselle.





Tätäkin samainen tytär lauloi, keinutteli illan hämärtyessä keinutuolissa ja hiljaa lauloi. Koulussa senkin oli oppinut. Siihen aikaan 80-luvulla laulettiin kouluissa vielä tällaisia vanhanaikaisia lauluja.







Puut korkeat taivasta halaa...





Yli maisten varjojen palaa, ikitähtien loistava ääretön vyö.





Suden hetki. Sydänyö ennen aamun sarastusta; silloin sanotaan ihmisen olevan heikoimmillaan. Kaikki murheet kaatuvat päälle ja huominen tuntuu mahdottomalta. Uskaltaako aamua kohdata?





"Sydän unhota arkiset vaivas,
yön suuressa rauhassa tyyntyen lyö!"