Translate

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Katsokaa kukkasia kedolla! Consider the lilies of the field!

Pohjoisen kesä on odotettu. Kevät on usein pitkä ja oikukas; välillä lämpenee, muttta pian taas sataa räntää. Saattaapa pyryttääkin vielä toukokuussa.
Kevään merkkeja seurataan, jotkut pitävät kirjaa muuttolinnuista tai kasveista. Onko jo nähty kottaraisia, peipposia, pääskysiä. Entä sinivuokot, joko kukkivat? Tai joko teilläpäin koivut ovat hiirenkorvalla.
 Tällaista seuraamme. Meille on paljon virikettä vuodenajoista.

Mutta sitte kesä rähähtää silmille ja aisteille. Kaikki luonnonkukat tuntuu kukkivan yhtäaikaa. Niillä on kiire, aika on lyhyt.

Juhannuksena valtaa haikeus mielen. Tähänkö loppui kesä, päivät lyhenevät. Lyhyen kesän seuraaminen tuo mieleen katoavaisuuden. Katsokaa kedon kukkia!

Näihin kuviin valitsin Vuorisaarnan jykevää ilmaisua; suomenkieleisen v:n 1776 Biblian mukaan ja englanninkielinen King Jamesista, vuodelta 1611. Molemmissa on tietynlainen arkaainen poljento. Sanoma tuntuu kajahtelevan vuosituhansien takaa.
Tienvarsien pölyttämät ja joutomaiden tuhannet kukat ovat täydellisiä kauneudessaan, ja kukoistus on niin lyhyt. Monesti ne tulevat turhina niitetyiksi tai rikkaruohoina revityksi. Se on kauneutta, joka vain hetken loistaa ja tuhoutuu.






"Mitä te surette vaatteista? Katsokaat kukkasia kedolla, kuinka ne kasvavat, ei he työtä tee, eikä kehrää."
"And why take ye thought for raiment, cousider the lilies of the field, how they grow, they tail not, neither do they spin".



"Kuitenkin sanon minä teille, ettei Salomon kaikessa kunniassansa ollut niin vaatetettu kuin yksi heistä."
"And yet I say unto you, That even Solomon in all his glory was not arrayed like one of these."



"Jos Jumala näin vaatettaa pellon ruohon, joka tänäpänä seisoo ja huomenna uuniin heitetään, eikö hän paljoa enemmin teidän sitä tee, te vähäuskoiset!"
"Wherefore, if God so clothe the grass, which to day is, and tomorrow cast into oven, shall he not more clothe you, O ye of little faith!"



Ja vielä jykevää sanontaa vanhasta Psalttarista:
"Ihminen on eläissänsä niinkuin ruoho; hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa enää häntä tunne."
"As for man, his days are as grass, as a flower of the field, so he flourisheth. For the wind passeth over it, and it is gone, and the place thereof shall know it no more."

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Viimeisellä lautalla


Tytär tuli lomalle Helsingistä. Kysyi, onko liian myöhä, jos hän tulisi illalla puoli kymmenen junalla. Ei toki, vastasin, viimeinen lautta lähtee yhdeltätoista, siihen ehtii. Mielessäni oli pohjolan ihana kesäyö, sen saisimme nähdä merimatkalla.
Odottelimme lauttaa.
Aurinko oli vaipumassa Santosen niemen olkapäälle.


Yön lempeä valo. Punertavat läiskät lentäviä hyttysiä, eivät tarttuneet kiinni, vaan leijuivat pilvenä ympärillä.


Oulu loisti laskevan auringon väreissä.


Merimetsojen liikennelaskenta, rahtilaiva ja Toppilan lämpövoimala.

Joku yksinäinen, eksynyt...

 Hailuodon rannalle tultuamme aurinko oli juuri paiskautumassa piiloon, näytti, että se katkaisi mennessään niemenkärjen. Viime kesänä "mittasimmme" kesäyön  pituutta. Aurinko pysyi horisontin takana vajaan kaksi tuntia. Nyt kesäyö on jo hiukan pidentynyt.

Rannan pensaikko näki päivän viimeisen valon. Hyttyset leijaa.

Tuli mieleen, että kierretäänpä Käpykaaran tien kautta; ehkä nähdään hirviä.

Metsätiellä näytti alkuun tosi hämärältä; silmiin oli jäänyt laskeva aurinko ja sen häikäisy. Mutta kun "silmät tottuivat", rupesi näkemäänkin. muutama hirvikin häivähti pensaikkoon.
Arvelimme, että hirvet kyllä näkivät meidät, piiloistaan tarkkailivat.

Ehkä ne katselivat ohikulkijoita sumun seasta.

Mitenkä se menikään se vanha laulu:"...sumut uivat lakkasoilla, päivä laskee lakeoilla..."

maanantai 11. heinäkuuta 2016

"Satonäkymiä"


Panin sitaatteihin tuon otsikon, sillä meillä varsinkaan vihannesten viljelytoiminta ei ole mitenkään agressiivista. Marjapensaita sen sijaan on ja jokunen omenapuu. Sekä myyriensyömä mansikkatarha. Varsinaisesti ei juuri mitään hyötykasvia ole keväällä kylvetty, minkä nyt kurpitsaa vanhan heinakasan päälle ja keittopadasta pelastetut maa-artisokat.
Silti riittää tarkasteltavaa. Täytyy tunnustaa, että kukat kiinnostavat yhtä paljon kuin varsinaiset syötävät viljelmät.

Vanhin ensin, posliinikukka! Se on kulkenut mukana 1970-luvun alkupuolelta asti. Sain sen äidiltäni, silloin se oli jo "seinän kokoinen". Posliinikukan historiaa. Monessa muuttokuormassa posliinikukka on keikkunut, mutta joka kesä kukkii.


Jatketaa kukkalinjalla; orkidea. Viime kesänä sekoittelin omatekoisen mullan; vanhan kukkakirjan ohjeen mukaan. Saniaisen juurta, rahkasammalta, maatuneita lehtiä, puuhiiltä, palanutta karjanlantaa.
Muut ainekset löytyivät ihan tuosta lähitienoolta, mutta karjanlannan korvasin hirvenpapanalla. (Hirviä täällä on karjaksi asti; vajaa 1000 ihmistä ja 300 hirveä.)
Rupesi kukkimaan orkidea, talven harkittuaan.


Keväällä kuorin maa-artisokan mukuloita keittoon ja huomasin muutamassa sieviä ituja. Pistinpähän multaan ja kesällä pellon reunaan. Isompi on jo toistametrinen, ehkä ehtii kukkiakin. Toki täytyy kaivella, tuliko mukuloita.

Mustaherukka, se on varma sadontuottaja, nyt myös karviaiset näyttävät lupaavilta. Vadelmissa on paljon raakileita, omenapuussa jokunen omena. Kevät oli lämmin, omenapuut kukkivat "liian" aikaisin, kimalais-työläiset eivät ehtineet syntyä pölyttäjiksi.
Kuuma kevät toi myös ne miljardiset kirvalaumat, jotka näkyivät tutkassakin pilvenä. Naurulokit niitä täällä pyydystivät, mutta paljon taisi jäädä syömättäkin. Nimittäin meillä öttiäiset tuhosivat heisipuun kukat ja melkein lehdetkin. Samoihin suihin taisivat mennä krassintaimet.

Kurpitsoissa saattaa olla jotakin kehkeytymässä. Ehkäpä syksyllä raahataan täältä "suuri kurpitsa".


Pioni lakkoili viime kesän, ei kukkinut. Syynä saattoi olla kevään kattoremontti; pionipehko tallautui työmaan alla. Nyt suostui pari kukkaa putkauttamaan.
Takana laatikossa "jotakin" taimia. Viime syksynä kylvin kukkalaatikkoon siemeniä ja "laudanpätkä päälle, keväällä siinä on taimet"-tekniikalla. Niinhän Taimi-täti muinoin opetti. Taimia ilmaantui keväällä, harmi vain, etten muista, mitä kylvin. Luulen että ne ovat siperianhernepensaan alkuja...


Silmän ruokaa; näihin "viljelmiin" ei kyllästy.