Talven lyhimpiä päiviä

Eletään niukan valon aikaa, aurinko ei pysy horisontin yläpuolella enää täyttä neljää tuntia.
(Tänään Lucianpäivänä 3 tuntia 47 minuuttia päivän pituus. 
 Lyhimmillään 22.12. 3 tuntia 34 minuuttia Vasken horisontin mukaan.)
Meidän pihalta ja ikkunoista katsellen aurinko nousi tällä viikolla naapurin eteisen vierestä, juuri ja juuri näkyy noustessaan.

Sieltä näkyy.

Armas aurinko.

Merenlahden takana, Liminganlahden pohjukasta loistelee.

Hetken vaeltaa piilossa rakennusten takana, sitten ilmaantuu kotikuusen rungon takaa. Mutta ei pääse vanhan nuottatuvan ylitse; laskemaan päin menee rata puolen päivän jälkeen.

Zoomaamalla saa hiukan lisää loistetta.

Ajattelin, että seuraavana päivänä "juoksen" rantaan kuvaamaan, siellä ei ole rakennuksia tai puita esteenä.

Mutta seuraava päivä valkeni tällaisena. Rannalla oli tosi kylmä, ei kärsinyt tuuleen päin katsella.

Saariston tunnelmaa, hyytävää.

Puhkesi oikea talvimyrsky. Heti seuraavana aamuna piti kiirehtiä rantaan katsomaan, mikä jäätilanne.

Hurjaa myllerrystä piti meri ja tuuli. Korkea merivesi ajoi jäitä maalle. Oli täysikuu. Mistähän johtuu, että merivesi käy korkealla täydenkuun aikaan. Tietenkin siihen tarvitaan kovaa etelä/lounaistuulta myös. Muutama vuosi sitten marraskuussa täydenkuun aikaan oli myöskin melkoinen myllerrys.
Myrskyinen yö
 
Silti eivät nuo jääkasat mitään ennätyksiä ole, kaikenlaista on saatu vuosien varrella nähdä ja kokea. Luonnonvoimat ovat arvaamattomat.

Nämä kaksi alimmaista kuvaa ovat vuodelta 1992, Pekka Kurikan ottamia. Tietä lauttarantaan avataan.

Talveen kuorrutettu ranta

Syksyllä meren ranta muuttaa ilmettään sään mukaan; apeaa alakuloa, tuulta, sumua, sadetta.
Ei viitsi kauan oleilla myrskyisellä rannalla; kosteus tihkuu ilmassa, maassa ja oksissa.

Ei lintuja, vain tuulen humina.

Mutta illan mittaan tyyntyy, selkenee, pakastuu.

Aamulla mökkiläistä odottaakin eteisen ikkunasta erilainen näky. Luonto on kuorrutettu huurteeseen, se valaisee maiseman.

Tuotapa on lähtettävä katsomaan. Metsät hehkuu valkeutta!

Sinitaivas loistaa päivän kirkkaimmalla hetkellä.

Ja rannan puut! Tätä kauneutta!
Rannalla on muutakin ihmeellistä ja yllättävää:

Alle kuuden tunnin päivä...

Eli päivän pituus näillä seuduin 5 tuntia 58 minuuttia. Näin totesi täsmällinen isäntä aamulla almanakkaa katsellessaan. Vähäinen on valoisa aika, ja yhä vähenee.

Kirkkaana päivänä tekee mieli katsella aurinkoa edes hetki. Kiirettä saa pitää, että ehtii ennenkuin päivänkehrä painuu meren syliin tällä rannalla.

Menossa on horisontin taakse. Linnun iltalento.

Hanhisen taakse painuu.

Laskevan auringon valossa voi katsella rannan ilmiöitä. Edellispäivän sakea pyry toi rannalle massoittain lunta, osittain sohjona veden mukana. Merivesi pyöritteli leipiä, lopulta ne jähmettyivät kuiville kun vesi laski.

Leikkisä meri; kaikenlaista rakenteli sohjosta joutessaan!
Olisihan noita kuvannut enemmänkin, mutta aurinko piti kiirettä; äkkiä meni pois.

Aurinko ja kuu toimivat vuorovedolla; kun aurinko laskee, kuu nousee. Kuu tulee ikäänkuin auringon perässä. (Aamulla taas päin vastoin!)

Hyiset rannat

Marraskuun ensimmäinen päivä, vähän pakkasta. Toissa yönä tuli jokunen sentti lunta. Maisema on muuttunut karuksi, kylmä tuuli humisee rannalla.

Lyijynharmaa meri, aallokkoa ei juuri ole, vaikka kulkija tuntee tuulen. Paksun rantakasvuston jäänteet jääkuorrutuksen peitossa.

Ei uskoisi, että tässä vielä kaksi kuukautta oli kaksimetrinen ruovikko, jonka yli ei nähnyt merelle.
Nöyrästi siinä on taivuttu pakkasen, myrskyjen ja jään kourissa.

Merivesi kävi muutaman kerran korkealla; vesi lakaisi rannan kasvimassat kauemmaksi.

Jään alla, rannan ruohikko vesikampaukseen jäätyneenä.

Matalikon kivet pitävät pintansa, ohut jää murtuu veden laskiessa.

Voimakas aallokko muotoilee rantaviivaa uudelleen; jääpitsi koristelee ruhjottua rantaa.

Jäiset korut kaulallaan kaislikko odottelee talvea.Tästä vuodenajasta on minulla runokin, kirjassani 'Se vuosi', Mediapinta 2017

Kesän täyteydessä
rannan ruovikko kahisee vapaana
ja myötäilee tuulta.

Syysyönä pakkasen sormet kietoo
jäisen korun
vesirajaan ruokojen kauloille.

Kuutamossa kuulen
kahleiden helähtelyn.

                              

Rantajään alla on liikettä...

Jäätynyt "aallokko" hietikolla.

Kauempana velloo sula vesi; eikä heti jäädykään. Siitä pitää tuuli "huolen".

Jäähyväisiä

Syysmyrsky pauhaa siihen malliin, että kesälle on jäähyväiset jätettävä.

Kesämökin "talviteloille" laitto on toistunut somessa ja tuttavien puheissa, sekin on lähestyvän talven enne. Mekin lähdimme "vielä kerran" käymään mökillä, vaikka meillä ei suuria töitä siellä talven varalle ole. Ei ole vesijohtoa, joka jäätyisi, eikä verkkovirtaakaan, joka olisi katkaistava.

No, katsottiin, ettei lintuja ole lentänyt ikkunoista sisään ja että eri rakennusten ovet ovat lukossa. Ja tietenkin, että pellit ovat auki.

Mitäpä sitä muuta kuin sateisena kylmänä päivänä käveli mökissä ikkunasta toiseen ja muisteli kesää.

Tuolta se keskipäivän kesäaurinko paistoi, suoraan etelästä. Sinne vei polku joutsenten laumoja katselemaan. Syksyisenä sumuisena päivänä joutsenten kalkatus kuului, mutta ei niitä näkynyt. Taisivat ruovikoissa piileksiä.

Naavainen kuusi ja hiukan lunta oksillaan. Mittari nollassa. siinä dokumentit.

Saunan ikkuna; pimeinä elokuun iltoina järven toiselta puolen tuikki valoja. Koivujen lehdet ovat lähes pudonneet, näkee järvelle alastomassa maisemassa. Mutta eipä siellä juuri mitään näy...

Tuonne oikeaan reunaan juhannusyön aurinko katosi; ehkä laskikin muutamaksi tunniksi.

Ja tuolta keskikesällä aurinko paistoi jo aamuyöllä kirkkaasti. Viimeisellä mökkireissulla ei aurinkoa näkynyt, sen kirkkaus on pimeänä vuodenaikana ikäänkuin unohduksissa. Keväällä sitä loistoa hämmästyy.

Lokakuun alakuloa; kyyneleitä.

 Saunan pukuhuoneen vanha tylliverho oli kesäkuumalla ihan sopiva, nyt se näyttää värjöttelevän lokakuun kylmässä kosteudessa.

Vuodenaikojen kierto on rikkaus. Syksyllä luonto kellastuu, tummuu, harmaantuu ja kuihtuu. Mutta talven levon jälkeen nousee niin ihanana, ettei muistakaan...