Translate

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Sumua mereltä


Joskus syysaamuna on niin sankka sumu, että meren rannalla on vastassa pelkkä tyhjyys.


Aurinko paistaa jo korkealta, mutta sumu vaimentaa sen valon ja lämmön.



Lähimaaston näkee, mutta kauempana vain sumua.





"Viimeisellä rannalla".

Maan värit ovat syksyllä lämpimät ja loistavat. Kuvissa "ruskaa" Huikussa ja Riutunkarissa:




Mutta kastepisarat säilyvät pitkään kasvien lehdillä. Se on syksyn merkki.

Mutta sumuisesta metsästä voi ilmaantua hirvi. Hailuodossa on paljon näitä komeita eläimiä. Komeita, mutta liikenteelle vaarallisia.
video
 

tiistai 29. elokuuta 2017

Sunnuntain aamuherkku


Ruuasta välillä, sehän on jokapäiväinen ystävä.

Meillä ruokakomento on yksinkertaista, mutta ei suinkaan yksipuolista.

Aiemmissa postauksissa olen jotakin näistä jutuista kertonutkin

pitkä aamiainen

 Tälle rannalle: Hyvin yksinkertaisia päivällisiä, simple dinners.

Joka-aamuisen tuorepuuron/marjasörsselin sijaan valmistan silloin tällöin sunnuntaiaamuksi uunipuuron spelttihelmistä.
Speltti on vanha vehnä; muinoin se tunnettiin nimellä ihmisen vilja. Nykyiset vehnät taitavat olla tämän vanhan viljalajin jalosteita.
 Tietoa speltistä ja kvinoasta – SunSpelt


 Ei ole tarkoitus mainostaa mitään tiettyä tuottajaa, mutta "meidän kaupassa" myydään näitä spelttihelmiä. Olettaisin, että ne ovat jyviä, joita on hiukan hiottu.

Kovia ovat. Kovia! Speltissä on kova akanakuori, sen sanotaan kestävän ilmansaasteita, jopa ydinsäteilyä. Kuoren poistamiseen tarvitaan erityinen murskain. Pyöreänmallinen jyväkin pitää kauan pintansa, ennenkuin pehmenee. Kaupoissa on myös spelttijauhoja kaikkeen leivontaan ja mannaryynejä, jotka yllättävän nopeasti keittyvät puuroksi. Mutta kokonaiset jyvät ovat kovia.

Sunnuntaiherkun valmistuksen aloitan perjantai-iltana. Spelttihelmiä likoon tuoremehu/vesiseokseen. (Ja vähän suolaa.)

Yöksi jääkaappiin; vähän pehmenevät alkuun siellä.

Aamulla uuniin, 100 astetta ja kansi päälle. Välillä otetaan esille ja hämmennetään.
Saa olla uunissa koko päivän, nestettä voi lisätä.

Iltahämärissä pois uunista viileään, vaikka jääkaappiin jos ehtii jäähtyä.


Aamulla raastetaan pari omenaa...


Lisätään kanelia ja vaniljaa, hämmennetää raaste puuron sekaan. Nestettä ei juuri tarvitse lisätä, sillä omenaraasteesta irtoaa kosteutta.

Pistetaan pilkkumi taas uuniin, nyt noin 225 asteeseen. Saa olla siellä "jonkun aikaa", vajaa tunti.


...Ja uunista ulos. Ei haittaa, vaikka omeneraaste on vähän vielä ryhdissään, kunhan keitos kuplii ja kiehahtaa kauttaaltaan kuumaksi.
Ja syömään.

Tässä minun herkkuannokseni; vain maitoa lisäksi.
Isäntä laittaa vielä höystöksi sokeroimatonta marjasurvosta.

Pitkä valmistusaika pehmentää kovan viljan; sen täyteläinen aromi nousee esiin.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Vielä on kesää

....eikä tyrninpoimintaan ole kiirettä. Eli vietetään elokuun kesää.


 Milloin kypsyvät?

Tänä kesänä kasvusto on edistynyt hitaasti. Se on sinänsä ihan mukavaa, kesä tuntuu jatkuvan pitempään. Lämmintäkin on elokuussa riittänyt.

Jopa kesäkukat pääsivät täyteen kukintaan.
Toukokuussa oli olevinaan muuta puuhaa, niinpä siemenet odottelivat liian kauan pusseissaan ja juurinyssäkät olivat peräti hukassa. Välillä tuntui, ettei "kukkaloistoa" nähdä koko kesänä.
No, lopulta jotakin avautui.




Nämä olivat myöhästyä koko kesältä. Paljon olisi nuppuja; ehtiikö yöpakkaset ennemmin...?


Tässä tanhualla on joskus aikojen saatossa liikkunut sukulaissielu, lapsi tai leikkivä aikuinen. Kivien maalaaja. Punavalkoisia ja vihreitä kiviä on löytynyt ympäri pihaa. Kerättiin niitä sammaloituneen kivikasan ympärille ja keskelle säkkitolkulla multaa.
(Tuo sammaleinen vanha kivikasa voi olla entisen saunan, riihen, nuottatuvan tms uunin jäännös; ehkäpä joskus pengon sen pohjia myöten.)


Kurpitsat ovat kovassa kasvussa. Yllättäen. Eivät taida tietää, että syksy painaa päälle...


Nuoret omenapuut tuottavat tänä kesänä melkoisen sadon. Norland, Tyrnävältä Lassilan puutarhalta, paikan päällä jalostettuja. Sanotaan menestyvän Sallan korkeudella asti.



Valkea kuulas. Meidän vanha omenapuu ei ole valkea kuulas, vaikka kuutamokuvaan sopisi. Ehkä punakaneli.

Yöt hämärtyvät. Kuvissa täysikuu aamulla pari viikkoa sitten. Syyspuolta mennään.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Veitsi nimeltä "Ajatus" ...


....Ja muita vanhoja esineitä.

Edesmennyt appeni löysi Vihannin Lumijärven rantapellosta muinaiselta kivikansan asuinpaikalta ikivanhan hiomakiven. Hän kertoi, että kivi tuntui hyvin käteen sopivalta, paljon sillä oli esineitä teroteltu. Sileäksi kulunut; niinkuin olisi puristanut vanhan kaverin kättä.

Sama tunne on kun käsittelee vanhoja työkaluja. Niistä jotenkin aistii ihmistyön määrää.

Mutta se veitsi nimeltä Ajatus, se on tässä:


Kun vuonna 1984 muutimme Juupajoen Salokunnan kylään, ostimme sieltä uudehkon hirsitalon, jonka naapuri oli "vaarinpirtiksi" rakennuttanut. Perikunta myi.
Keittiön puulaatikon pohjalta löytyi tämä nähtävästi maasepän takoma leikkuuveitsi. Hyvin leikkasi, kuin ajatus. Kuvaa katsellessa muistuu mieleen, että käytin sitä myös hätätilassa vasarana. Kahvassa on ruhjeita siitä taistelusta.


Tämäkin veitsi on "maasepän" takoma, niin luulen. Tämä löytyi täältä Hailuodosta, ehkä navetasta sekalaisen romppeen laatikosta.
Näissä leikkuuveitsissä voi vertailla pohjalaisen ja hämäläisen taontatyön malleja. Painavia ovat, molemmat.


Tämä pikkuveitsi on puolestaan kevyt; se on joka päivä kädessäni. Alkaen aamukahvin voileivän salaattiannoksen silppuamisesta. Terävä kuin mikä ja näppärä, vaikka ei kovin kaunis enää.

Runsaasti on käytetty, kärki ohueksi kulunut. Hiukan vääntynyt, meisselin virkaa kenties toimittanut. Hailuodon Vasken vanhaa aarteistoa tämäkin. Veitsi on tuossa asetilla, se on niin pieni, että on yhtämittaa hukassa; kattilankannen, pannulapun tai servietin alla... "Missä mun pikku- veitti?"



Hämeestä Juupajoen talosta on peräisin tämä hienous. Joku kertoi, että kankaiselta pöytäliinalta tällaisella hipsuteltiin muruja pois. Hienommissa paikoissa, lihapatojen ääressä, paistiin päästyä.


Hedelmävati, arvelen. Juupajoelta, Pirkanmaalta. Ehkä emalia pohja. Jotakin kosteaa on säilytetty koska alaosa kovasti syöpynyt. Kaunis vanha esine, jota tekee mieli säilyttää.

Sitten vähän järeämpää tavaraa....


En tiedä mikä tämä on. Painava karkeatekoinen taos, lavassa reikä.
Kovasti mietin, mistä tämän "löysin".

Ehkä mökiltä. Oulussa rivitalossa asuessa hankimme torpan, jossa on sitten viljelty marjoja, (ja jota joskus pakkotyölaitokseksikin on sanottu, kun sormet verillä tyrniä poimii tai hyttysten kanssa mansikkamaata kitkee.)
Torpassa on ollut pikkuiset peltosarat ja kiviaitaa ympärillä. Metsässä perunakuopan jäännökset ja ehkä saunan tai riihen uunin kivikasa. Taisi tuo rautainen esine löytyä kun sitä kivikasaa pengoin.

Kerran muuten siihen mökin pihalle tupsahti vieras ihminen, joka kertoi, että esi-isänsä oli jonakin vainon-aikana piileskellyt siellä. Mieleeni jäi, että perheen pikkupoika oli kuljettanut isälleen evästä; joen rantaan ison kuusen alle oli pussin piilottanut ja siitä isä oli pimeän aikaan ruokansa hakenut.

Sitten hailuotolaista tekniikkaa. Vaikuttaa kyllä tehdastekoiselta; olisiko Åströmin nahkatehtaalta Oulusta. Siellähän tehtiin kaikenlaista nahkasta.


En tiedä, millä nimellä tällaista Hailuodossa on kutsuttu, Savossa sanottiin "jääkenkä". Paljaalla jäällä potkukelkalla sai kovat vauhdit kun tuollaisella potki. Tämä taisi olla tuossa nuottatuvassa, naulassa roikkui seinällä. Hylkimiehen varustusta kevätjäillä?


Kolkutin? Vanhan navetan nurkkahirren päältä sattui silmään. Joku maasta löysi ja nosti "talteen". Valos, takana joku numerosarja. Missähän ovessa mahtoi aikanaan kolkutella? Ja päästettiinkö kulkija sisälle, vai saiko turhaan kolkutella?


Avaimia ja lukkoja, niitä ihminen jättää jälkeensä. Jompi kumpi häviää ja molemmat jäävät toimettomiksi.



Joskus kerättiin sekalaisista laatikoista irralliset avaimet, jotka eivät mihinkään lukkoon käyneet. Melkoinen rivi niistä kertyi seinälle.


"Kaikki elämämme avaimet" tuollaisen otsakkeen olin näköjään avainkokoelmalle antanut. Suurellinen ilmaisu.

Vanhoista esineistä saisi paljon tietoa, jos niitä aikojen kuluessa käyttäneet ihmiset ilmaantuisivat kertomaan. Mikä väenpäljous!
Saisimme tietoa pakolaisen ankeista syysöistä kun kotiväen jättämiä eväitä haki. Tai porvariston juhlista kun ruokalajien välillä pellavaliinalta muruja lakaistiin. Tai hailuotolaisen postinkantajan vaarallisista kelkkaretkistä meren yli Siikajoelle syksyn ensimmäisillä jäillä.

Ja leipää on leikattu ja syöty. Toivottavasti kaikille on riittänyt kylliksi.

(Näistä selityksistä tulee kyllä koominen mielleyhtymä sisustuslehtien teksteihin. Niissähän mainitaan, kuka minkin kalusteen, verhon, valaisimen, aterimen tms on suunnitellut, mistä se on hankittu ja jopa mikä on hinta. Niissä ei kylläkään mainita, että "kaivoin kivikasasta tai löysin navetan nurkkahirren päältä". Hintaa en voinut kertoa, vaikka arvoa kyllä on.)