Mistä johtunee, että minusta vanha hirsiseinä on kaunis, varsinkin maalaamaton, harmaa. Niittyladot, nuottatuvat, kalamajat ja vanhat asuinrakennukset. Tosin maalaamattomia hirsisiä taloja ei juuri enää näe.
Minun lapsuudessani maaseudulla oli vielä asuttaviakin taloja, joiden veistettyihin seinähirsiin ei maalia ollut sivelty. Ne muistuvat mieleen niin kauniina; lapsuudenkoti tuntui paistavan hopeaa ilta-auringossa. Talvellakin sen seinä oli huokoisen sileä, kuumalla ilmalla napsahteli kuivuessaan.
Pihamaan laidalla pienellä kumpareella oli korkea vilja-aitta, ehkäpä se juuri oli ensimmäinen rakennus, jota vauvana äitini sylistä kamarin ikkunasta katselin. Saattaapa hirren kauneuden näkeminen olla jo sieltä kaukaa kotoisin.
Nyt keskikesällä luonto on täyteydessään; kaikkialla kukkii ja vihannoi.
Pihapiirin vanhoja hirsirakennuksia vasten luonnon uhkea vihreys muodostaa ihastuttavan kontrastin.
Nuottatuvan seinustalla puhkeaa kitukasvuinen ruusu kukkaan, kissankellon siniset silmät avautuvat. Sirot heinänhelpeet kirkastuvat koruiksi hirsiseinää vasten.
Vanha navetta kukkivien puiden kuorruttamana; pihlajat, syreenit ja koiranheisipuu.
Uuden uutukaiset kuusen vuosikasvut, vieressään vanhaa hirttä ja lahopuuta. Sopivat yhteen!
Kesän vihreyttä vasten hallavan punainen liiterin lautaseinä saa uutta väriä kontrastina.
Ajattelin ensin, että näissä kuvissa on vanhaa seinää ja uutta kesän kasvua...
Mutta kumpi on vanhempaa? Monet pihan kasvustot; koiranputket, ailakit, leinikit....
Ne ovat voineet samasta juuristosta rehottaa näillä paikoilla jo satoja vuosia ennen kuin nämä rakennukset tehtiin!
