Translate

tiistai 23. helmikuuta 2016

Stadion ja muut liikuntapaikat

Liikuntapaikkoja! Niitä pitää olla! Naapurikaupungin luottamustoimissa sen kyllä huomasi.
Latuja, pururatoja, kiipeilyseiniä, luistelukenttiä, skeittipaikkoja, kaikenlaisia pelihalleja, uimahalleista puhumattakaan.
Kaikkea pitää olla; ihmisen pitää päästä vaivattomasti ja tasapuolisesti ja edullisesti liikkumaan.
Jopa koirille tulee saada puisto, johon on autolla hyvä pääsy.
Verovarat, verovarat, ne tulkoot kaikkien hyväksi.

Täällä Hailuodon Vasken rannalla liikkumaan pääsee heti ulko-ovelta, ihan ilmaiseksi. Ylellisesti riittää rantahietikoita, metsäpolkuja, jäkäläkankaita. Sen kun menee!

Talvi on eri asia.
 Tänä syksynä pystyimme pitämään metsäpolut auki "juoksemalla" melko pitkään. Lunta oli vähän. Ei vieläkään tosin kuin noin 30cm, mutta kyllä se polkuja tukkii ja tekee kulkemisen vaikeaksi.

Tuosta mentiin pitkin kesää, syksyä ja talvea. Taitaa umpeutua?


Sauvojen kanssa viimeksi rannalle menty.


Enää aavistus kuntopolusta.

Ei hätää! Meillä on Stadion!


Stadionin kenttämestari menee siellä. Mies ja kapea kola. Niin syntyy kuntoiluareena.

Tässä on Stadionin etusuora.
 Alueen mallina on Ateenan muinainen stadion; hevosenkengän muoto. Tästä se alkaa!

Takakaarteeseen muotoutui shikaani. On hidastettava, että pysyy radalla.

Hiittisuora, takasuora.

Ateenan muinaisen stadionin juoksurata oli 420m:n pituinen.
Meidän kenttämestarin avaamaan urheilualueeseen kuuluu myös stadionin viereinen lämmittelykenttä. (Eikö sellainen kuulu olla, ollaan nähty kuvia kun Usain Bolt verryttelee lämmittelykentällä ennen satasen rykäisyä.)

Meillä stadioniin liittyvä polkuverkosto on sillä tavalla pitkä, että kaikkiaan tulee kulkeneeksi kokonaisen kilometrin, jos yhteen mittaan kaikki labyrintit kiertää.
Näissä on vielä sellainen kenttämestarin suunnittelema juju, että ei voi mennä ympyrää; välillä on palattava omia jälkiään takaisin. Koko systeemi tulee kierretyksi kahteen kertaan. Siitä tuo kilometri kertyy. (Mainitsi suunnitelmaan vaikuttaneen lisäksi pohjois-Pohjalainen tapa nimittää paikkoja. Tällaiset nostalgiset ja jämerät paikannimet kuin Haisunperä, Möykkyperä, Näsälänperä, Rukkisperä ja Korvenperä mielessään lie kaikuneet kun umpiperiä polkuun teki.)

Että eikö ole yksitoikkoista niin lyhyttä kuntopolkua kiertää? Ei ole!

Jos juoksisi urheilukentällä, siinähän kierrettäisiin 400m:n rataa. Ajatellaan vaikka 10 000 m:n juoksua, eikö se ole ikävystyttävää; 25 kierrosta.

Meidän stadion-alueella on vaihtelevia näkymiä. Puiden katveita, puutarhan näkymiä, polkujen risteyksiä.

Stadionin rakenteet viimeisen päälle muotoiltuja! Risteys.

Olipa kerran mies, joka kolasi puolen kilometrin polun ja piti sitä auki läpi talven....Näinkin tämä juttu olisi voinut alkaa.

3 kommenttia:

  1. Komiat on teidän stadionit! Itsekin paaaaaaljon mielummin tuolla kuntoilisin kuin urheilukentällä :)

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä upea stadion! Kyllä tykkään myös enemmän "ei niin valmiista" liikuntapaikoista, voipi itse enemmän säveltää :) "Ajelkaahan" shikaanit maltilla ettette ajaudu lumipenkkaan (vaikka toisaalta joskus lumipenkassakin voi olla hauskaa kun sen sillä mallilla ottaa)

    VastaaPoista