Translate

maanantai 1. helmikuuta 2016

Luonnon amfiteatterissa



Mielessä velloo moniakin postausaiheita. Kuviakin tulee ryhmitelleeksi; tuota ja tuota voisi käyttää siihen juttuun, näitä taas toiseen aiheeseen.
Se, mikä pääsee "julkisuuteen", on toinen tarina.
Useimmiten luonnon suuren amfiteatterin ilmaisnäytökset voittavat mennen tullen. Luonnossa on nähtävää, koettavaa ja se antaa syviä elämyksiä. Ympäri vuorokauden, vuoden ja kaikkien vuodenaikojen.

Ajatellaanpa vaikka näitä tapauksia.

Tammikuussa tuli talvi, pakkanen saapui hämmästyttävän kovana, jopa 28 miinusastetta nähtiin meidänkin mittarissa. Tuli luntakin sen verran, että maailma valaistui hiukan. Kirkkaita kuutamoita ihailtiin.
Meren jää kantoi auton; jäätie avattiin. Hailuodon päätiellä liikenne vilkastui. Oli tulijaa ja menijää. "Lähdetäänpä käymään saarella!"

Tuuli kääntyi lounaaseen ja voimistui. Yhdessä yössä maisema muuttui.

Perjantaiaamu, 29.1.2016
Lauantaiaamu, 30.1.2016
Yön aikana merivesi nousi,vesi ilmaantui rannoille.

Lauantaina päivällä tuuli niin kovasti, että oli vaikeuksia pysyä pystyssä rannalla.
Näkymä oli tällainen.


Aika kammottavaa. Jäätä tuossa "avoveden" allakin tietysti on, mutta mitä muuta. Halkeamia? Railoja?


Nämä kuvat otettiin tältä rannalta.
Lauttarannassa tilanne oli sama; vettä tulvehti rannoille.
Jäätie jouduttiin sulkemaan jo perjantai-iltana.

Nyt on pientä pakkasta. Jään päälle tulvineet vedet ovat nekin saaneet jääkannen. Ohuen.
 Tuollahan se tien paikka olisi. Milloin sinne pääsee, se on eri asia.

Jäätien kunnossapito on valmiudessa.


Tilanne on tämä.

Mutta liikenne toimii. Lautta kulkee. Ei täällä motissa olla, ehei!

Näitä näkymiä voi matkailija nyt ihailla.

4 kommenttia:

  1. Nopeaa on ison veden pinnan vaihtelu talvellakin. Vieläköhän jäätietä pystynee avamaan tälle kevättalvelle, riippuu tietysti pakkasista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin ongelma taitaa olla jäälle pääsy, kuinka paksusti siinä on vettä?

      Poista
  2. Hyvä, että ei motissa olla :)

    Fergie

    VastaaPoista
  3. Lautta on turvallisempi:D t. elina

    VastaaPoista