Valo, minne katosit?

 Marras-joulukuun pilviset päivät ovat toistensa kaltaisia. Lauha sää tuo utuisuutta, joskus sataa, aina tuulee.

Kun aamulla näkyy etelässä pienikin viiru selkeää taivasta, tulee tunne, että nyt pitää mennä rantaan. Avara meri ja nouseva aurinko tuo valoisuutta.

Täällä on nyt joulukuun 4. päivä vain muutama sentti lunta; nämä vallit tulivat etelätuulella ja lumisateella. Hyiseen veteen muodostui sohjoa, jonka aallokko nosti rannalle.

Pilvet sinänsä ovat auringon kuvauksissa hyödyllisiä. Nouseva ja laskeva aurinko värittää pilvet ihmeelliseen loistoon. Mutta hetki menee nopeasti ohi.

Muutama päivä sitten näin jo rantapolulla, että nyt aurinko loimahti loistoon pilven raosta. Mutta kun pääsin kuvauspaikalle, pilvet olivat jo sulkeutumassa.

Kun aurinko laskee, kannattaa vielä odotella, ilmaantuuko taivaalle ihania värejä. Joskus tulee, joskus ei.

 

Meri on luultavasti sula, sohjoa tosin ajautunut rannoille.

Ihmettelen noita tummia alueita merellä. Onko merivesi niin alhaalla, että karikot näkyvät?
 

Auringon laskettua hämärä laskeutuu äkkiä.

Viiniköynnös talvilevossa.

 

Ruukkuihin otin syksyllä maahumalaa; suunnittelen ensikesäksi amppeliköynnöksiä.

Köynnösruusu Pohjantähti. Pitäisikö kaataa alas? Juurelle kasattu lunta suojaksi.

Omenapuut ja kukkalaatikot talvisuojauksessa. -Jollakin tavalla tuntuu kummalliselta, että muutamia kuukausia sitten kukat kukkivat pihassa ja omenapuut notkuivat hedelmien painosta. Tällaista se on vuodenkierto.

Toin kuitenkin Daavidintähden nuottatuvasta. Sen verran joulunodotusta täällä pitkien hämärien päivien piristykseksi.

Päivä ei lyhene enää kuin pari viikkoa. Valo voittaa.