Translate

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kesäkuun ensimmäinen päivä 2017



Päivitetään kevään edistyminen. Päivitetään ja päivitellään, todella. Sääpuheita ja päivittelyjä on tänä keväänä riittänyt. Ei ole puheenaihetta puuttunut. Eläkööt vuodenajat!

Lumet saatiin meidänkin pihalta pois, osittain ihmisvoimin. Hajoteltiin kinoksia ja jäisiä polunpohjia.
Nyt tarkkaillaan, miten maasta rupeaa nousemaan vihreää. Kyllä nousee, vaikka paljon ollaan jäljessä viime keväästä.

Pioni
"Keisarin kruunu" vanhalla nimellä

Saniainen
Unikkomätäs ison kannon juuressa
Ensimmäiset kukat!
Juhannusruusu

Tuomi, pihjaja ja vaahtera

Vadelma, tyrnit, herukka ja omenapuu

Lokakuussa kylvin "jotain" siemeniä laatikoihin, pistin laudan päälle ja jätin ulos seinän viereen talveksi. Tämä on vanha neuvo, Taimi-tätini antama. Keväällä laudan alla pitäisi olla uutta kasvua...

Jaaha, sieltähän on jo noustu! Kun muistaisi, mitä tuli kylväneeksi. No, viime vuoden allakka tiesi, että isoon valkoiseen pisteltiin omenapuun siemeniä. Kahdessa muussa on vaahteran siemenet; ei ole näkynyt vielä pinnassa mitään.

Pihakukkien ja kurpitsoiden kylvökset tulin laittaneeksi melko myöhään; ehkäpä nekin ehtivät kun kevät näyttää odottelevan.
Muutaman kerran täällä Hailuodossa on ulkolämpö käväissyt 10 asteessa tai hiukan yli. Tuulet ovat jumittuneet pohjois-koillis-luoteispuolelle, mitäpä sieltä muuta kuin kylmyyttä on saatavissa.

"Perinteisesti" olemme toukokuun puolivälissä pistäneet huoneissa lämmityksen poikki.

Tänä aamuna, kesäkuun 1. päivänä mittari kertoi näin....

...ja tunsihan viileyden luissaan!

Ja kun ulos katsoi, ei yllättynyt:

Onneksi on uuni keksitty ja puita löytyi!

Ja kesäkuun toinen päivä toi myrskyä pohjoisen suunnasta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti