Translate

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Tapahtui vuonna 2016


Joskus vuosia sitten tuolla otsikolla oli radio-ohjelmakin, lapsena sitä kuunneltiin tarkkaan. Voi olla vieläkin joku katsaus menneen vuoden tapahtumiin.

Kyllä kai sitä tällä rannallakin on tapahtumia ollut. HALAKO, eli Hailuodon Laajakaista Osuuskunta on saanut rakennetuksi valokaapelin.

Tiedonvälityksen kannalta laajakaistan saaminen oli ehdoton ykkönen. Pari vuotta siihen taisi mennä koko projektiin. Vihdoin jouluviikolla meilläkin rupesi data liikkumaan vikkelästi.


Liikettä on! Ja kyllä sen netinkäyttäjäkin huomaa.

Aiemmin katsottiin aina syyttävästi modeemia hyllyn reunalla kun netti yskähteli tai katkesi kokonaan.
Nyt koko vekotin on siirtynyt vanhentuneen elektroniikan kastiin. Kuvauksen ajaksi nostin sen paikalleen hyllyyn ikkunan pieleen; siinä se pelitti parhaiten.


Kahtena kesänä valokaapelia on kaivettu maahan täällä Hailuodossa.

Vihdoin viime syksynä lokakuussa tekniikka alkoi lähestyä Vasken taajamaa.



Täältä tullaan!



Tarkkaan tutkittiin, missä piilevät pihaan jo aiempina vuosikymmeninä upotetut kaapelit ja piuhat. Parempi, ettei niitä katkota.



Tässä sitä on, pari isoa kelaa kaapelia. Odottelee maahan "kyntämistä".


Tässä on "aura", joka tekee vaon, ujuttaa kaapelin samalla uomaan. Kätevää, eikä sotke pihoja liikaa.

No, pakko oli päästä tien yli, oikeastaan ali.

Lähikuva tektiikasta.


Sinisen viivan kohdalla on entinen piuha, sitä pitää varoa!


Seinän viereen asti tuotiin kaapeli.

Tässä vaiheessa vaihtui "miehistö", tarvittiin ekspertti, joka asentaa seinään rasian kytkentää varten.


Marraskuussa, aamuhämärissä. Seinän läpi pitäisi päästä.

Erikoishommaa.

Joulukuussa tuli uusi asentaja. Maasta nouseva musta kaapeli pitäisi yhdistää sisältä seinän läpi pistettyyn johtoon. Hitsaushommia, sanoivat.


Maakaapeli tulee alhaalta, montakohan pientä piuhaa olikaan tuossa sisältä vedetyssä? Yhdistää pitäisi, että data rupeaisi liikehtimään.


Siinähän se nyt on. Töpselin pää vain koneeseen.

2 kommenttia:

  1. Oi! Upeaa. Ihmettelin, kun meillä kaivettiin koko katu auki, muttei tullut valokaapelia samalla. Ei ollut osuuskuntaa, ei.

    VastaaPoista
  2. Tää on ollut jo pitempään vireillä. Jo toissa kesänä tuolla kirkonkylällä asennettiin, viimekesänä täällä meidän nurkilla. Taisi tulla valmiiksi nyt juuri joulun kieppeillä...?

    VastaaPoista