Translate

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Työaikaa...?


Minun lapsuudessani Savossa kesää sanottiin myös työajaksi. Se alkoi touonteosta, jatkui heinäntekona, sitten viljankorjuu, puinti ja lopuksi perunannosto. Pyrittiin siihen, ettei muita kiireellisiä töitä olisi sattunut "parhaaseen työaikaan".
En tiedä, miten nyt on, mutta meidän pikkuhuushollissa se pätee osittain. Marjoja viljellään kotitarpeiksi; noin 1000 litran pakastetilan verran.
Onhan niissä alkukesästäkin töitä, mutta varsinainen "työaika" alkaa mansikoiden kypsymisestä. Sitten vadelma, mustaherukka ja lopuksi tyrni.
Metsämarjoja kerätään kyllä, mutta viljellyissä on se hyvä puoli, ettei marjapaikkaa tarvitse "etsiä". Hillanpoimintaa ei juuri harrasteta, mustikkaa vähäsen. Puolukkaa kyllä ja karpaloita. Tänä syksynä suot ovat niin vetisiä, että karpalot taitavat jäädä noukkimatta.

Kyllä marjanpoimintakin käy työstä. Illalla kun silmänsä sulkee, marjat väikkyvät muka näkökentässä edelleen...


Mansikkamaalla riehuivat talvella myyrät tai muut nälkäiset. Keväällä tilanne näytti surkealta, mutta vähäsen tuli kuitenkin marjoja. Paikattiin kyllä pahimpia aukkoja uusilla taimilla. Ensi kesänä näkee, miten niitten kävi.


Vadelma menestyi yllättävän hyvin; syksyä kohden laatukin parani. Vadelmaa pitää poimia vähintään joka toinen päivä ja satokausi on pitkä; kyllä nämäkin pehkot silmissä vilisi vielä iltahämärissäkin...


Mustaherukka olisi parhaimmillaan tuoreena. Pakastettuna (ilman sokeria) se kirpeytyy, mutta miedompien marjojen seassa käy hyvin tuorepuuroon. Alla linkki, jossa kerron marjojen käytöstä. Viherher- ja valkoherukka ovat kyllä pehmeämpiä maultaan.   pitkä aamiainen

Linnutkin ymmärtävät "hyvän päälle", tekipä pesänsä pensaaseen. Ruokapaikka lähellä.


Marjat pakastetaan pienemmissä astioissa, että pysyvät irrallisina. Jäätyneet marjat kaadetaan suoraan pakastealtaaseen. Päälle on laitettu kuitukangas, pergamentti tms. Ihan hyvinä pysyvät...


Hailuodon puolukka on ainakin aukeilla paikoilla kypsää. Kostea kesä on kasvattanut hyvänkokoisia marjoja.


Tyrninpoiminnassa ei tänä syksynä ole isokaan työ. Vanhoja kasvustoja on uusittu, toistakymmenen vuoden iässä tyrnipensas rupeaa tulemaan vanhaksi eikä tuota enää hyvin. Pienistä pensaista ei paljoa kerry.
 Tällaisesta "Roope Ankan rahasäiliöstä" ei tyrnisadon suhteen tarvitse haaveilla. Kuva on 9/2011.

Karpalo ei ole vielä kypsää. Suot ovat nyt hyvin vetisiä, mahtaneeko päästä poimimaan karpaloita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti