Päivät lyhenevät

Vuorokaudessa on yhtä monta tuntia kuin ennenkin, mutta valoisa aika lyhenee nopeasti. Aurinko nousee aamulla "myöhemmin" kuin ihminen ja laskee jo hiukan ennen klo 16. Pimenee äkkiä, hämärä ehättäytyy peittämään tienoon. Ei ole lunta joka valaisisi, kuuttomat yöt ovat todella pimeät.
Meillä täällä Hailuodon Vaskessa ei katuvaloista ole "haittaa". Yön pimeys hallitsee ja tulee vastaan jo kotipihan laidalla.

Aurinko on ollut nähtävissä, valo on hetkisen kirkastanut asumuksiamme. Tulee menninkäisen olo, kun aurinko keskipäivällä paistaa huoneeseen. Sitä pitää oikein asettua ihailemaan.

Se, että päivä menee mailleen jo aikaisin iltapäivällä, se herättää haikeuden. Nytkö se jo laskee, aurinko armas. Tekee mieli katsella paistetta viime hetkeen asti.

Vielä näkyy!

Vielä paistaa puun runkoihin!

Lopulta paistaa enää puun latvoihin, illan punainen aurinko luo ihmeellisen värimaailman. Epätodellisen kauniin!
Mutta viimeksi aurinkoa voi katsella avoimella rannalla. Siellä tekee mieli viipyä kauan. Haikea illan hetki, viimeinen punerrus. Päivän sammumisen hetki, syksyllä.

Se illan viimeinen valo. Siitä pitää nauttia viimeiseen pisaraan.