Translate

torstai 6. marraskuuta 2014

Roope-Ankan rahasäiliö


Vaivoin saimme puserretuksi päätöksen talon ostosta. Kun ei ilmennyt mitään sellaista seikkaa, joka olisi pistänyt tosi kovasti hanttiin.

Kauppa tehtiin ja ruvettiin miettimään, mitä nyt.

Ei ole järkevää asua kahdessa paikassa. Siltä tuntui.

Piti tyhjentää Oulun osake kaikkine kamoineen Vuosikausia oli puhuttu, että olisi hävitettävä turhaa tavaraa. Suuri nuotio tehtävä, se oli minun ehdotukseni. - Ymmärsimme nyt, että liian kauan menisi, jos muuton yhteydessä ryhtyisimme samalla lajittelemaan tavaraa poistettaviin ja säilytettäviin. Jo pelkästään vanhentuneiden mappiaineistojen hävittämisessä menisi aikaa. Arveltiin, että sittenpähän syksyllä Hailuodossa puhdetöinä revitään ja silputaan...

Tarmokas isäntä meni seuraavana aamuna Linnanmaan prismaan ja toi sieltä tyhjiä laatikoita niin paljon kuin Subaruun mahtui. Laatikot pinottiin olohuoneeseen. Siitä alkoi kaaos siinä asunnossa. Rompetta esiin ja ei kun laatikoihin.

Ensin piti kuitenkin viedä Roope-Ankan rahasäiliö; niitä on useitakin. Tässä yksi.

Aivan oikein, marjoja siinä on. Tyrniä.
Kun taloudessa syödään paljon marjoja, raakana, sellaisenaan. Ei tehdä mehuja, ei hilloja, ei hyytelöitä. Minkä nyt joskus vähän aronia-omenahilloa. Pakastetilaa tarvitaan paljon, ehkä nykyisellään 1000 litraa. Tuollainen irtopakastaminen on ollut käytäntönä, mahtuu enemmän. Siinä on tosin omat niksinsä, etteivät pakastu yhdeksi köntäksi.

Päättelimme, että Hailuodon taloon tuli viedä ensiksi tyhjä/tyhjiä pakastekaappeja, ja niihin sitten eri konstein kuskata jäisiä marjoja. Niitä oli vielä keväälläkin jäljellä; uuteen satoon päästiin.
Jos huushollissa on iso määrä pakastetilaa, on kaappeja ja arkkuja sijoiteltava moneen paikkaan. Tässä tulee eteen portaat; asunto oli kahdessa kerroksessa.

Muutama pakastesäiliö oli yläkerrassakin, kaappimallinen "rahasäiliö". Portaat ovat nätit, mutta kiemuraiset niinkuin näkyy, ei niissä ole montakaan samankokoista askelmaa.
Melkoinen muljaaminen oli vanhalla pariskunnalla kun kaappia alas tuotiin, kun ei saa mistään otetta ja pystyssä on tuotava. Muut pakasteet olivat onneksi alakerrassa.

Ensimmäisessä peräkärrykuormassa tuotiin siis pakastekaappi ja ....omenapuun taimia. Haettiin Lassilan puutarhalta Tyrnävältä. Nordland-omenapuita. Lassilan Pentti on ne itse varttanut ja kasvattanut, niiden väitetään kestävän pohjoisia olosuhteita. Jopa Sallassa asti, sanoi Pentti.

Eli Hailuodossa ensimmäinen työ oli kantaa pakastekaappi saunatupaan; se olikin kevyt vaakatasossa kantaa.

Ja sitten omenapuun taimet maahan.
Talon nurkalla varjossa näkyy pussukoissa muitakin ostoksia. Isäntä itse muistelee, että Lassilan puutarhalta tarttui mukaan myös tyrnin ja mustaherukan taimia. Niistähän toivon mukaan saadaan tulevaisuudessa rahasäiliöiden täytettä.

6 kommenttia:

  1. Olisit varovainen niitten nostelemisten kanssa. Minusta tuli liikuntavammanen ja elinikänen invalliidi kun kannoin mieheni kanssa 180 cm pitkän pirtinpöydän ja 2 penkkiä kellariin. Ne raskaat kantelemiset on tarkoitettu miehille -

    VastaaPoista
  2. Ps. Vaikka pöytälevyn sai pöydästä irti ja kannoimme sen ja pöydän jalat erikseen, niin sittenkin kävi näin onnettomasti...
    En kerää sääliä tällä tarinalla, vaan haluan varoittaa muita naisia joilla on jo ikää, että ei tekis samoja virheitä.

    VastaaPoista
  3. Nuoko on ne rappuset, josta kyselit? Näytin poikaystävälle, että Hailuodosta asti kyseltiin porrasneuvoja. Naurahti hyvillään. Ei tuo osannut heti neuvoa, mutta näki, että päässä alkoi raksuttaa. Ei siis ole nähnyt tuota kuvaa vielä ja nyt on viikon lietsussa. Mietiskeli, että jos tekee portaista leveämmät, on siinä kauhea työ. Sen verran jo mietti.

    Tuo tyrni-rahasäiliö on mielettömän hieno! Mulle tuli kolme tyrnimarjaa viime kesänä.

    VastaaPoista
  4. Nuo rappuset on entisestä asunnosta, Oulusta, rivitalosta. Noita pitkin muljasimme kaappipakastimen alakertaan, ihan kahdestaan. Lihaksia on, nääs! Tässä uudessa paikassa on suorat portaat parvelle, aika pystyyn nousevat, pieneen tilaan tosin menevät. Joo, koetetaan me mummelit pysyä jaloillamme.
    Tyrni on vähän vaikea joskus, nimenomaan ne tyrni-miehet on arkoja pakkaselle. Jos ei ole poikatyrni terässään, ei tule marjoja. Tää on ihan ymmärrettävää, tietty.

    VastaaPoista
  5. Jessus mitä raha-säiliöitä, täynnä kultaa!! Nuo kun napsii talven aikana, niin ei pääse vitamiinien puutos hevillä iskemään:)

    VastaaPoista